FAMMUNI HILDUR NORDENSVAN / BRUMMER Piirtoja Osa II (Helsinki)

 FAMMUNI HILDUR NORDENSVAN / BRUMMER

Piirtoja hänen maailmastaan. Osa II (Helsinki)

 

Muutto Helsinkiin

Puoli vuotta Emilin kuoleman jälkeen keväällä 1904 Fammu lapsineen muutti Helsinkiin. Asunto oli aluksi komeasti Aleksanterinkatu 16:ssa (Rakennuksessa on nykyään ns Valkoinen Sali ja viereinen talo, jossa Helsingin kaupunginjohtajan virka-asunto, tunnetaan yhä tänä päivänä virallisella nimellä ”Brummerin talo”, senaikaisen omistajansa, kaukaisen sukulaisemme hovineuvos Wilhelm Brummerin mukaan). Pojat pantiin Suomalaiseen Normaalilyseoon. Menojen pienentämiseksi Fammu etsi alivuokralaiseksi lehti-ilmoituksilla koulutyttöä tai nuorta neitosta (Hufvudstadsbladet 19.8. & 28.8.1904). Isäni kertoman mukaan vieraita koululapsia otettiin ajoittain mukaan perheen ruokapöytäänkin pientä korvausta vastaan. Kesällä 1906 osoite on Vyökatu 2 Katajanokalla. 

                      Heti Helsinkiin muutettuaan Hildur pääsi kesäapulaiseksi Vakuutusyhtiö Fenniaan ja syksyllä kassa-apulaiseksi Suomalaiseen Säästöpankkiin vuoden loppuun. Sitten tilastotöitä Vankeinhoito-hallituksessa kesäkuuhun 1906. Vakituista työtä ei ollut helppo löytää, niinpä Fammu päätyi kesällä 1906 kauppamatkustajaksi, olihan lapsista nuorinkin Harry jo 13-vuotias. Hän kaupitteli Nyberg & Aminoff’in teepakkauksia (à 1:75). Työ oli varmaan rasittavaa, silloiset kulkuyhteydet hitaita ja hankalia. Silti 48-vuotias Hildur kiersi ympäri Suomea Turusta Terijoelle, Kajaaniin ja Tornioon asti. Pennintarkka pieni tilikirja tältä ajalta on säilynyt, siitä pari

 

 

Hildurin ja Emilin lapset Helsingissä: Reino, Harry, Valio, Arthur ja Aili

 

                        

 

otetta: ”Frukost och thé på Riihimäki 1:55, matvaror äpplen 1:-, ost 0:45, bröd 0:20 ; frukost på Idensalmi station 1:15, köpt på stationen ett äpple 0:20, nattkvarter i Iisalmi 3:50.” Harvoin oli varaa päivälliseen.Sydämeen käypää on löytää tämän niukan budjetin keväänä tilikirjasta henkilökohtaisiin menoihin verrattuna suurehko lahjoitus: ”Skänkt till bazaren à T:hus ’Ved åt de fattiga’ 6:70:-” 

                      Onneksi kunnon työpaikka löytyi seuraavana vuonna 1907. Siitä tulikin pysyvä. Fammu toimi vakuutusyhtiö Kullervossa tilastonlaskijana - ilman matemaattista koulutusta - seuraavat 22 vuotta, työaika 10-5, lauantaisin 10-3. Työpaikan osoite Konstantinkatu (nykyisin Meritullinkatu) 6 A III. 

                      Vuonna 1908 Fammun osoitteina Rauhankatu 11 ja Kauppiaankatu 12, vuosina 1909-1916 Yrjönkatu 23 B. Vasta elokuusta 1917 alkaen pysyvä koti, Luotsikatu (6-)8 F (yhtiö Skatuddsgatan 4, ”rakennuksemme on kahden kadun varrella”), huoneisto n:o 34 pihan puolella (IV kerros, 3 h + keittiö, 92 neliötä, ei keskuslämmitystä, ei lämmintä vettä, ei hissiä). (Viereisessä talossa asuivat lapsina mm Tove Jansson ja Erik Tavaststjerna). Olikohan Hildur aluksi vain vuokralaisena? Maksumerkintöjä yhtiövastikkeesta (aluksi 825 mk, lopuksi 510 mk) näet on vasta touko/kesäkuusta 1923 alkaen. Huoneiston ostoon omaksi viittaakin Tapaturmavakuutus-yhtiö Kullervolta tammikuussa 1922 otettu 8 % laina, suuruudeltaan 35.000 mk (€ 12.600). Vakuutena 2 Weilin&Göös-osaketta, 4 Kansallisosakepankin, 3 Vapauslaina-obligaatiota à 1000:-, 12 osaketta (à 1000:-) osakeyhtiöstä ”Lindebo” sekä 7 (à 4000:-) ”Gripen”-yhtiöstä. Varhaisimmassa säilyneessä veroilmoituksessa vuodelta 1927 ”12 osaketta à 1000 mk Skatuddsgatan 4, josta olen maksanut 25.000:-”  

                      Töyryniemi Pälkäneellä oli jo Emilin eläessä suvun kesäpaikka.  Paikkaa kutsuttiin suvun paratiisiksi. Artun Reino-veljensä haudalla pitämän puheen mukaan: ”Pälkäneen Töyryniemen kotipoluille ja äitinsä luo palasi Reinon elämänkaari kuolinvuoteella. Töyryniemen kesäkedoilla viihtyi hänen mielensä. Oman erikoisen hellivän osansa muistikuvissa sai viime hetkinä onkitoverikin, leikkitoverimme mäkitupalaisen poika.” (Hänelle - isäni kertoman mukaan – Reino testamentissaan määräsi uudet, hienot saappaansa, varmaan pula-aikana mieluiset). Lähellä Töyryniemen maalaistaloa (sen maista lohkottuna?) on Tuutuniemi (osoite Pälkäne, Onkkaala, Kukkola), jonne uudisrakennus nousi 1913. Elina Parmala kirjeessä 8.8.1913 ”pihamaat tosin ovat vielä lastukasojen peittämät”. Kesäisin siellä ovat pääasiallisesti olleet Aili ja Kaarlo sekä sittemmin vuosikymmeniä heidän lapsensa Erkki, Kirsti ja Kaiju.

 

Sukumuisteloita

Sukumuistojen mukaan Fammua kosittiin hänen jäätyään leskeksi, kosijana Urajärven kartanon omistaja Hugo Heideman. Hän myös sävelsi, urajärveläisen perimätiedon mukaan muun muassa kansanlaulun ”Jos voisin laulaa kuin lintu voi”. (Urajärven kartananomuseo / Suomen Muinaismuistoyhdistys. - Helsinki 1964, s.5). Sukukertoman mukaan sävelletty Hildurille! Hugo sai kuitenkin rukkaset eikä hän myöhemminkään mennyt naimisiin, kartanonsa hän testamenttasi Museovirastolle. (Se toimii museokartanona ja sen valtava kivinavetta on ollut Helsingin yliopiston kirjaston kirjavarastona.)

                      Onpa toinenkin, tosin hatarammalla pohjalla lepäävä huhu ilmeisesti jo varhemmin torjutusta kosijasta. Hugo Standertskjöld syntyi 14 vuotta ennen Hilduria janakkalalaisessa aateliskartanossa vain muutamien kilometrien päässä Hildurin kotikartanosta Konttilasta. Jo nuoruusvuosinaan Standertskjöld perusti Venäjälle Tulan asetehtaan, josta tuli aikansa merkittävin. Kerättyään näin valtavan omaisuuden asetehtailija palasi Suomeen 1883, vuotta ennen Hildurin ja Emilin häitä. Hän osti kesäasunnokseen Hämeenlinnasta Karlsbergin kartanon laajoine metsineen, näin sai alkunsa Aulangon kansallispuisto. Talvella Standertskjöldillä oli palatsi Pohjois-Esplanaadi 3:ssa (nykyisin Korkein oikeus majailee siellä). Standertskjöld ei koskaan avioitunut, hänkään. 

                      Kumpikaan näistä Hugo-kosijoista ei arvattavasti ollut Hildurin mieleen. Huolettoman ja ylellisen elämän kumpi tahansa olisi pystynyt tarjoamaan, mutta laskelmointi ei kerta kaikkiaan sopinut Fammun luonteelle.  Heideman oli haaveksiva ”taiteen sinisukka”, joka nimesi Urajärven kartanon näköalapaikan antiikin tyylisine pylväkköineen ja puutarhatonttuineen Valhallaksi. Standertskjöld puolestaan oli asetehtailija, niinpä hänen maailmansa ei ollut sovittavissa Hildurin periaatteisiin. Teekauppa-matkoillaan oli Fammulla matkalukemistona Bertha von Suttner:  Intet krig mera.  On kuitenkin syytä todeta, ettei kosintajuorujen tueksi ole tiedossani faktaa.

                      Sukumuistelman mukaan kaksi Hildurin sisarista kävi lapsena aatelistyttöjen koulua Smolnassa Pietarissa. Kerrotaan, että kun keisari Aleksanteri II vieraili siellä, hän kyseli Nordensvan-tyttöseltä tämän sylissään pitämän nuken nimeä. Tyttö ei kuitenkaan ujoudeltaan rohjennut kertoa, että nuken nimi on Aleksanteri!   (Sittemmin Lenin Smolnasta käsin johti vuonna 1917 Venäjän vallankumousta). 

 

Lapset pyrähtelevät maailmalle

Vaikka Hildur piti lapsiaan suojattuina, kotiin heitä ei pyritty sitomaan. Päinvastoin heitä kannustettiin matkustamaan - ja rahoitettiinkin. 

                      Retkiä ja elämää voi seurata säilyneitten postitervehdysten kautta. Aililta Ruotsista 1902 on haikea joulutervehdys perheelle Suomeen. Häämatka 1908, tallella on kuvaton (!) venäläis-suomalainen yhteispassi ajaksi 1.6--1.9. Hildurille kortit Nürnbergista, Salzburgista ja Venetsiasta. Sekä vajaa vuotta myöhemmin Kööpenhaminasta. 

                      Reinon lähettämät kirjeet ja kortit ovat useimmiten melko niukkasanaisia, - Reinolle ominaisia. Mammalle kortti Pietarista 1910, seuraavana vuonna Savonlinnasta ja 1912 Raumalta ja Seinäjoelta. Vuonna 1913 kortti Artulle New Yorkista. Eteenpäin pyrkivä Reino oli. Päästyään Teknillisestä Korkeakoulusta – ensimmäisenä Suomessa sähköinsinööriksi valmistuneena – hän lähti kesällä 1913 Yhdysvaltoihin etsimään uusia kehitysmahdollisuuksia. Sinne hän jäi peräti viideksi vuodeksi toimien suunnittelupiirtäjänä. Reino sopeutui niin hyvin, että puuskahtaa 1914 kirjeessään Harrille: ”I really regret, that I am born a Finn”. Harrin mukaan Fammu pelkäsi avioliittoa jonkun amerikataren kanssa. Mutta Reino vältti tämän, palasi Suomeen ja löysi puolisokseen viehättävän Eva Snellmanin Oulusta. Reinosta tuli sittemmin Helsingin kaupungin sähkölaitoksen johtaja.  Koneista Reino oli aina kiinnostunut, konekirjoitetussa kirjeessä Mammalle 22.3.1931 hän kertoo antaneensa juuri kuusi vuotta täyttäneen Heidin harjoitella näppäimien painelemista, sillä: ”En flicka som nu för tiden ej kan skriva på maskin är ju ej mycket värd i det praktiska livet. Därför har jag också i tid skaffat en dylik. Jag fick denna maskin för halva priset.”   

                      Nuorempi veli Valio teki 15-vuotiaana pitkän pyörämatkan Imatralle, Käkisalmeen ja Valamoon - ehkä Reino-veljen kanssa. Vuonna 1908 retkeili 19-vuotias Valio Ahvenanmaalla. Kaksi vuotta myöhemmin siellä jälleen, pikkuveli Harrykin oli mukana kirjoittaen matkasta kuvauksen "Tieteen marttyyrit". Valio keräsi sieltä arvokkaan nilviäismateriaalin. Seuraavana vuonna, 22-vuotiaana hän juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa matkusti Krimille Sevastopoliin. Junaliput olivat Venäjällä melko halpoja, mutta silti matkarahojen niukkuus pakotti joskus näkemään suoranaista nälkää ja nukkumaan öitä metsässä. Vuonna 1912 Valiolta kortti Hildurille: ”Kemijärvi 9/7. Palasimme juuri suurenmoisilta Pyhätuntureilta. Vielä tänä iltana pyörällä Kuolajärvelle Sallan tuntureille lähelle Venäjän rajaa. Viikon kuluttua Helsingissä.” Ehtipä Valio vielä samana kesä jälleen Ahvenanmaalle tekemään geologisia tutkimuksia. 

                      Pro gradu -työstään Valio sai korkeimman arvosanan ja Donner-palkinnon. Kesällä 1914 hän pääsi Saksaan Müncheniin väitöskirjaansa aloittelemaan, mutta alkava maailmansota keskeytti sen. Fammu muisteli Valiota vielä testamenttikirjeessään: ”Valio, då ännu liten gosse en sommar, då smultrontiden redan var ute på Töyryniemi, gick ensam i hagen med en örlös kopp, dröjde där tills han koppen full och sade: Minä en syönyt yttätään marjaa metsässä että Mamma saisi enemmän.”

                      Arttu tunsi isoveli Valion tapaan kiinnostusta luontoon, Valio lähinnä eläimiin, Arttu kasveihin. Tähän viittaa hänen lukuisat nuoruudenaikaiset kukkaornamenttiluonnoksensa sekä Arthurin nimikirjoituksella varustettu laaja Melan Suomen koulukasvio – sekä elämän jälkipuoliskolla kesähuvilalla roihahtanut puutarhainnostus. 

                      Hildur koulutti kaikki lapsensa ylioppilaiksi Arthuria lukuun ottamatta. Artulle ei koulunkäynti oikein maistunut. Hildur arvattavasti oli huolissaan kuin kanaemo, kun Arttu 19-vuotiaana ilmoitti lopettavansa kouluopinnot ja aikovansa taiteilijaksi. Sisarukset olivat eteviä koulussa, Arttu ei. Helsingin suomalaisen normaalilyseon rehtori Paavo Virkkusen allekirjoittamassa erotodistuksessa 2.IX.1910 seitsemännen luokan realiosaston oppilaalla Kaarlo Artturi Korvenkontiolla (Brummer) on melkoinen joukko viitosia: ruotsi, venäjä, ranska, algebra, geometria ja fysiki, mutta kirkkaana loistaa sentään piirustuksen kymppi.                       

                      Herkkä Arttu oli taiteilija joka solultaan. 15-vuotiaan Arthurin (kuten hän vielä tällöin kirjoitti nimensä) kirje Mammalle Sahalahdelta: ”Kohtahan tulee se minun matkani, kahden viikon päästä. Olen Hämeenlinnassa 2 tai 3 päivää niin että nään Kalbergin Aulangon, Hattulan vanhan kirkon ynnä muuta. Kuinka kauan kestää H:linnasta Riihimäelle?”. Kirjeen loppusivut käsittelevät ”vestin” (liivien) hankintaa.  ”Olen aikonut ostaa Tirkkoselta Tampereelta yhden vestikankaan. Tekopalkka on maalla halpa. Bynni [Brunolf Qveflander] teetti täällä Sahalahdella, eiväthän ne aivan muodin mukaan tulleet mutta tarpeeksi hyvin. Takki kelpaisi kaupungissa, housut tulivat maalaismalliset - mutta kun oikein neuvois ja antais mallin. Kirjoitan tässä vähän vestikankaan hintoja… Onko puuvillakangas sopivaa valkoiseksi vestiksi?”

                      Arthurin Aililta saamia kortteja on säilynyt useita, niistä huokuu hellä huolenpito pikkuveljestä.  Kortti vuodelta 1905: ”Piirrä nyt vain ahkerasti mallia siellä. Ja opettele nyt taitavaksi puusepäksi!” Artun osoitteena ”Lylyn asema, Höijerin luona”. Emil-isän Elli-sisko oli naimissa Karl Höijerin kanssa, joka oli taitava veistotöissä, jopa siinä määrin että Kansan Kuvalehti (1933, n:o 2) julkaisi tästä artikkelin.  18-vuotiasta Arttua Aili jo tituleeraa taiteilijaksi: ”Tilaus. Pakottaisitko kupariin Kaarlolle nimikilven ovea varten? Teetkö?”. (MBK: Sain tämän kilven Leena Holopaiselta pääsiäislahjana 2022).

                      Artussa näyttää olleen hiukan kotikissan vikaa. 18-vuotias Harry kirjoittaa holhoovasti kaksi vuotta vanhemmasta veljestään: ”Luulen että Artullekin tekisi sanomattoman hyvää siirtyä kodin piiristä uusiin olosuhteisiin.” Vuonna 1913 on Artulla vuokrattuna huone Uudenmaankatu 15:ssa. Sieltä käsin Huonekalupiirustustoimisto A.Brummer-Korvenkontio tiedustelee berliiniläiseltä taide-agentuurilta sopimusehtoja.  Seuraavana vuona Fammu 23-vuotiaalle Arthurille: ”Olen iloinen, että olet niin hyvin viihtynyt maalla. Oletko työskennellyt ulkona kuusi tuntia päivässä? Laitan sinun vaatteesi kuntoon. Ja tuo nyt kaikki pesuvaatteesi pois”. Vuotta myöhemmin Hildur lähettää 24-vuotiaan poikansa Tanskaan (Køge) tukkitöihin. Arttu kirjoittaa sieltä 27/7 1915: ”…sitten alkaa ahertelu jälleen tammimetsässä. Mamma ei vaan luule etten viihdy täällä ja sen tähden tahtoisin [takaisin]”. Paluumatkalla poika halusi käydä Tukholman museoissa vanhoja huonekaluja ym. katsomassa, vaikka Hildur oli esittänyt oman pennintarkan matkabudjetin. Sitä Arthur ei nähtävästi noudattanut, koska Fammu kirjoittaa pojalleen (10.8.1915): ”Åter igen bortkastade penningar! …Vi förstår icke hvarandra…Härefter Arthur styr ensam din farkost, nu drager jag mig helt undan. En bedröfvad moder.” 

                      Muitakin riitasointuja oli. Artun päiväämätön kirjeluonnos 1920-luvun alkuvuosilta: ”Rakas Äitini. Me olemme kai olleet vieraita toisillemme… Kun olin lapsi kaipaisin kiihkeästi hellyyttä ja ymmärrystä, sellaista jota en saavuttanut… Olin myös koulussa epäonnistunut ja kärsin sielläkin tuntien, liekö sitten perusteltua vai ei, siitä että minua pidettiin täysin lahjattomana. Koulun tuomio siirtyy sitten kodin piiriin, sain veljiltäni arvonimen idiootti… Minun lapsuuttani ja nuoruuttani painaa jonkinlainen raskaus. Minä muistan, miten ylpeydessäni kaikki salasin, kun pienenä kätkeydyin johonkin konttoriin tai maalla latoon itkeäkseni sitä hellyyttä, jota kaipasin. Kun tästä kirjoitan en puhu syyttävästi enkä puolusta varsinkaan mutta jotenkin se olemustani valaisee… Ja kuitenkin minulta ei ole jäänyt huomaamatta katkerinakin hetkinä Sinun rakkautesi sellaisen, kun se on ilmennyt kaikkia holhoovana ja raadantana niiden puolesta jotka ovat sinulle jo suurten luonnonlakien pakoittamana rakkaat. Minä olen Sinussa aina, sen sanon rehellisesti, kunnioittanut suurta oikeinajattelevaa ihmistä. Minä olen nähnyt Sinussa ihmistyypin, jonka tarmo ja uhrautuvaisuus sen edestä mikä Sinulle on elämässä arvokasta, on minuun tehnyt ehjän, vaikuttavan vaikutuksen.”

                      Veljeksistä nuorin, Harry osoitti jo nuorena liikemiestaitoja. 12-vuotias kirjoittaa: ”…teen pieniä töitä…myös joulun ajalla aijon mennä johonkin puotiin sillä toivon jo ensi keväänä ajavani polkupyörällä… Ja jos mamma vielä auttaa…”  13-vuotiaana hän yritti auttaa äitiään silloisissa teekaupoissakin, mutta: ”Tee-afääri ei tahdo oikein luisua, en ole saanut yhtään pakettia menemään.” Sittemmin kirjeet Fammulle ovat täynnä rahansäästämissuunnitelmia, tässä suhteessa Harry ei suotta ollut Fammun ”lempipoika”. Ollessaan töissä Viipurissa henkivakuutusyhtiössä 18-vuotiaana hän selostaa sivun verran luistinkauppojaan ja samalla esittää huolensa Fammun Weilin&Göösin osakkeista ”Yhtiöhän ei nykyään seiso niinkään varmalla pohjalla eikä lienee mahdotonta, että se voisi lakkauttaa maksunsa.” Näin ei kuitenkaan käynyt. 

                      Muistiin on myös syytä merkitä, että sanomalehdessä julkaistiin uutinen, kuinka 14-vuotias Harry pelasti Katajanokalla 8-vuotiaan jäihin pudonneen pojan.    

                      Harry kirjoitti 16-vuotiaana kertomuksen ”Nuori mies ja hänen sielunsa”, josta ote: ”Koko elämä on niin tyhjä, siihen täytyy saada vaihtelua, minun täytyy, minun täytyy päästä jonnekin. Minne? Merelle, tuolle aavalle, syvälle, rakkaalle.” Tuumasta toimeen, Harryn päiväkirja kertoo: ”28.p:nä toukokuuta klo 10 aamulla läksimme hinaajalaivan Vikingin avulla Pohjois-satamasta. Tultuamme Gråharan ulkopuolelle nostimme purjeet. Olin hyvin alakuloinen. Toivoin että en koskaan olisi ajatellut merillelähtöä. Mutta silloin muistin Ailin neuvon: itse sen tahdoit.” Mutta eipä todellisuus vastaa haaveita, miehistö on raakaa. Kaksi kuukautta myöhemmin vihdoin Poolessa Englannissa. Mutta mikä pahinta - purjelaiva ei palaakaan suoraan takaisin Suomeen, uhkaa jopa kuukauden myöhästyminen koulusta. Epätoivoinen kirje sieltä Mammalle heinäkuun viimeisenä päivänä: ”Kapteeni on sivistymätön ahnurijuoppo, joka on usein koetellut houkutella minua juomaan väkeviä ja pelaamaan rahan päälle korttia…Voi miksi kohtalo on niin kova, että antaa minun elää ja kuolla tällä laivalla, näiden ihmisten parissa, sillä näyttääkin siltä kuin en koskaan täältä pääsisi.” Mamma oitis ryhtyy toimeen, kirjoittaa laivan kapteenille pyytäen hartaasti tätä lainaamaan Harrylle rahaa paluumatkaa varten. Kirje pojalle: ”Du lyder ju under finska skollagan. Du måste vara här i tid. Gör dig genast färdig att resa…till Hull och därifrån med finsk ångbåt hem.” Kirje jatkuu: ”Du vet hvad längtan är. Mamma längtar obeskrifligt efter sin Harry.” On mukana myös viisas neuvo: ”Alltid då man lånar en summa penningar måste man se till att någon eller måhända två andra se det.”  Järjestely onnistuu ja Harry pääsee lähtemään 7. elokuuta kotimatkalle Poolesta Hulliin ja lopulta Kööpenhaminan kautta takaisin Helsinkiin. Sitten oitis rakkaaseen Töyryniemeen, jossa puhkeaa kirjoittamaan: ”Vihdoin olin saavuttanut päämääräni, päämäärän, joka koko matkan ajan oli välkkynyt silmieni edessä.”

                      Berliinissä Harry käy lokakuussa 1911, kortti ”taiteilija Arttu Korvenkontiolle: ”Museoita on monta ja taidenäyttelyjä. Kaikki on aina suurta ja rikasta, usein vähän liiankin. Olipa täällä yksi vapaa näyttelykin. Mutta siellä oli tosin semmoisia, joista helsinkiläinen hampuusikin punastuisi.”

                      Samana syksynä Harry (pian Harri) aloittaa työnteon Vakuutusyhtiö Suomen Viipurin konttorissa asuen enonsa, lehtori Ossian Nordensvanin luona. Vaikka Viipuri ei ensi näkemältä miellyttänytkään (”sikinsokinen kaupunki a la russ”), viihtyy hän siellä ja kesäkuussa pyytääkin Mammaa lähettämään sinne kanootin. Kuitenkin vakuutusalan opinnot Göttingenin yliopistossa ovat koko ajan mielessä ja sinne Harry päätyikin vuosiksi 1912-1914. Kirjeistä päätellen Harri on Fammun rahoituksen varassa eikä hän katso taloudellisista syistä voivansa jatkaa opintoja tohtoritutkintoa silmällä pitäen. Palattuaan Suomeen Harri oli täynnä kansallista innostusta: ”Niinä kahtena vuonna, jotka viimeksi olen viettänyt poissa kotimaastani, on minulle yhä selvenemistään selvinnyt miten vaikea ja kaikkien yhdistyneitä voimanponnistuksia vaativan taistelu takana on Suomen kansan tulevaisuus erikoisena yksilönä kansakuntien joukossa… Miten läheisesti meidän olemuksemme liittyy suomalaiseen henkeen, miten meissä jokainen aate, jokainen tunne on sekoitettu suomalaisuudella.” (Käsikirjoitus nimellä ”Puhe, joka jäi pitämättä 1914”).

                      Göttingenistä palatessaan Harry ottaa kantaa Artun ehdotukseen yhteisasunnosta: ”Edelleen on huomattava, että huoneemme täytyy ilmaista kaksi vähintäin yhtä voimakasta persoonallisuutta. Pyydän erityisesti painostaa, että olen täällä olosuhteiden pakosta kehittynyt erittäin itsenäiseksi persoonaksi. Sinä saisit asunnon ja toimiston ja minä vain asunnon ja kuitenkin jakaisimme menot tasan. Katsoen siihen, että olet veljeni ja että minun tuloni toivottavasti tulevat olemaan suuremmat, voin siihen suostua. Vaadin että työlleni, työpöydälleni, kirjastolleni j.n.e. annetaan niille tuleva pyhyys ja kunnia [punaisella alleviivattu]. Sivistyneen miehen huone ei koskaan saa näyttää suutarinverstaalta [jälleen punaisella].” Ei ole tiedossani toteutuiko yhteiselo näillä ehdoin, Arttu-isäni tuntien sitä tuskin kesti pitkään. Oli miten oli Arttu toimi vv. 1915-16 Harri-veljensä toimittaman Helsingin Kaiku-lehden ulkoasun “salaisena” parantajana, myöhemmin he vuorotellen olivat lehden vastaavia toimittajia

                      Kesällä 1916 vei Harri Suursaaressa vihille Ellen (Elina) Vallisen.  Harrista tuli sittemmin Pohjolan autovakuutusosaston johtaja. 

                      Fammun kiintymystä kuopukseen, Harryyn kuvaa testamentin määräys: Av mina tillhörigheter ha icke mycket blivit kvar… Icke om något vill jag numera bestämma, än om min kära lilla mammas tavla. Just Harry skall få tavlan och få bibehålla den med fröjd.”

 

Hildur mielenterveystyön merkittävänä edistäjänä   

Jo Hämeenlinna-aikana Hildur vieraillessaan sairaalassa äitiään tapaamassa oli saattanut havaita sen töykeän, jopa raa’an tavan, jolla -potilaita kohdeltiin. Osa mielisairaanhoitajista vaikutti olevan alemmalla tasolla kuin muut hoitajat. Hildur päätti puuttua epäkohtaan. 

                      Olga Nordensvanin kertoman mukaan Helene-äidin kuoltua 1900 oli hänen pankkitilillääm 2000 mk. Hildurin ehdotuksesta puolet siitä annettiin holhottavalle Jenny-sisarelle, mutta lopuista 1000 mk tehtiin Säätiön pesämuna. Vuotta jälkeen Hildur ja hänen sisaruksensa kapt. K. Nordensvan, pankkivirkailija Olga Nordenswan ja kollega Ossian Nordenswan perustivat 4.I.1901 Hildur Brummer rahaston jättäen sen 14.XI.1901 Konkordialiiton hallitavaksi, Stipendiefond för bildade dårvårdarinnor i Finland. Rahasto karttui nopeasti, jo 1908 se saattoi jakaa ensimmäisen matka-avustuksensa.

                      Konkordialiiton hajaannuttua 1914 kieliriitaan, jota Hildur ei lainkaan voinut ymmärtää, saati hyväksyä, Hildur Brummerin säätiön varat (20.000 mk) siirrettiin nimelle ”Hildur Brummers stitipendiefond för sjuksjöterskor hvilka ägna sig åt vård af sinnessjuka”.

                      Vuonna 1897 perustetun Mielenterveysjärjestön toiminta oli hiipunut Teoksessa "1897-1987, yhdeksän vuosikymmentä mielenterveystyötä / toimituskunta Kalle Achté ym, 1989)" kerrotaan (s.44) kuinka rouva Hildur Brummerin ja ylihoitaja Karin Neumanin välisestä kirjeenvaihdosta käy ilmi heidän kahdestaan pohtivan vuonna 1915 Turvayhdistyksen [sittemmin Mielenterveysseuran] uudelleen aktivoimista. Rouva Brummer kertoo kirjeessään keskustelleensa yhdistyksen elvyttämisestä professori Christian Sibeliuksen kanssa. ...s.45 "Christian Sibeliuksen aloitteesta yhdistys käynnistettiin uudelleen keväällä 1917. Hildur Brummer oli valmis kutsumaan kotiinsa alustavan kokouksen, johon osallistui 70 henkilöä, läsnä oli myös prof. Saelan." Hildur toimi uudelleen perustetun Turvaydistyksen ensimmäisenä sihteerinä 1917-19, sen jälkeen hallituksen jäsenenä 1919-29, lopulta hänet kutsuttiin kunniajäseneksi.  S.48: "Jäähyväispuheessaan sihteeri Hildur Brummet tähdensi vapaaehtoisen sielunterveysseuran asemaa ja merkitystä seuraavasti: Vaikka seura oli ainoa mielisairaitten hyväksi työskentelevä yhdistys, on se saanut taistella paitsi ennakkoluuloja myös mitä erilaisimpia muita vaikeuksia vastaan ja on saanut tuskin mitään ymmärtämystä osakseen suuren yleisön taholta. Toivon, että yhdistyksemme saa sille kuuluvaa arvostusta, koska se muodostaa yhden vankan renkaan paremman yleisen kansanterveyden saavuttamiseksi." Järjestön nimenä oli aluksi Turvayhdistys mielenvikaisia varten, sittemmin Sielunterveysseura, nykyään Mielenterveysseura. Hildur toimi myös ryhmässä, joka pyrki löytämään hoitokoteja vajaamielisille lapsille

                      Hildur Brummer Säätiölle luotiin tarkat säännöt, hallintoon tuli Hildurin lisäksi everstinna Alma Holmberg, tohtorinna Bertha Hårdh, vapaaherratar Sofie Mannerheim, prof Chr. Sibelius, tohtorinna Albert Björkman, Ernst Therman ja Onni Talas. Painettu vuosikertomus Hildur Brummerin -stipendirahastosta v:lta 1927: "sihteerinä ja rahastonhoitajana Hildur Brummer, varat 44.291 mk". Lahjoittajina suuri joukko nimeltä mainittuja sukulaisia ja ystäviä, mm. prof. Jean Sibelius rouvineen. Samassa selonteossa annetaan selvitys myös 1922 kuolleen Chr. Sibeliuksen muistorahastosta, varat 31.234 mk. (Christian Sibelius oli ollut psykiatrian professori Helsingin yliopistossa ja Lapinlahden ylilääkäri). Säätiöt yhdistettiin. Hildur Brummer - Christian Sibelius Säätiö sai oikeusministeriöltä perustamisluvan joulukuun 20.pnä 1934, vain puoli vuotta ennen Hildurin menehtymistä. Säätiön valtuuskunnan puheenjohtajaksi tuli lääkintäneuvos Ernst Therman, varapuheenjohtajaksi Nelma Sibelius, sihteeriksi Hildur Brummer, rahastonhoitajaksi Olga Nordensvan ja jäseniksi mm. ministeri Onni Talas, tohtori Akseli Nikula, varajäseniksi mm. H[arri] A. Parmala. Säätiön tarkoitukseksi määriteltiin "1) jakaa opinto- ja matka-apurahoja mielisairaanhoitoalalle jo erikoistuneille sairaanhoitajille, 2) muutenkin tukea ja edistää mielisairaiden ja sielullisesti vajaamittaisten hoitoa Suomessa". Jo keväällä 1935 oli ilmoitus (Uusi Suomi 8.V): ”kaksi 2000 mk [nykyrahassa 825 €] suuruista stipendiä mielisairaanhoitajiksi aikoville koulutettujen sairaanhoitajien haettavaksi opintoja varten Suomessa jossakin valtion mielisairaaloista.” Hildur itse kartutti säätiötään voimiensa ja varojensa sallimissa rajoissa yli kolmenkymmentä vuotta. 

                      Säätiö toimi aina vuoteen 1975 asti. Sen arkisto on talletettuna Toimihenkilöarkistoon.

 

Vaikea sota-aika

Valion kirje Mammalle 15/9 1915:”Vilkkaalla mielenkiinnolla seurataan täällä yleisen aseman kehitystä. Tuntuu vain siltä, että me Suomalaiset näinä kohtalokkaina aikoina nukkuisimme itsellemme tuhatvuotisen orjuutuksen.” Onneksi Valio oli turhan pessimistinen.

                      1910-luvun loppupuolen vaikeat ajat varmaan rasittivat silloin jo lähes 60-vuotiaan Fammun mieltä. Vävy Kaarlo ja Aili-tytär kirjeessä Tuutuniemestä Artulle 1/8 1917: ”Kaikesta päättäen olemme syystä tai toisesta joutuneet jälleen Mamman epäsuosioon. Syytä emme ole voineet parhaallakaan tahdolla keksiä.”

                      Arttu-isäni muistopuheessaan äitinsä haudalla mainitsi: “Vainaja oli järkkymättömän rauhan ystävän, olkoonkin että suuret maailmantapahtumat sittemmin osoittivat hänen realiteetteja helposti käsittävälle luonteelleen, että rauha päämääränä loittoni yhä kauemmaksi. Omat pojat mielivät jääkäriliikkeeseen mukaan ja joutuivat Suomen itsenäisyyden puolesta taistelemaan.”  

                      Vapaussodan aikoina Harri suojeluskunnan komppanian päällikkönä oli ”siellä jossain”, Arttu ryhmänjohtajana Helsingissä (Helsingin valtaus 12.4.1918) ja Valio valkoisten esikuntapäällikkönä Pieksämäellä. Valio kertoo kirjeessä (13.3.-18): ”Punaiset säikähtivät ratkaisevaan taisteluun ryhtymistä - onneksi, olihan heidän miesvahvuutensa moninkertainen. Muuten minä olisin ollut ensimmäisenä vainajien joukossa. ”

                      Myöhemmältä ajalta on säilynyt kuitit Hildurin jäsenmaksuista Suomen Suojelusliiton Helsingin piirille vuosilta 1926-1928 ja sen julkaiseman Valkoinen Vartio -lehden kaikki numerot 1931 (näytenumeoa lukuunottmatta) postitettuna Hildurille Hämeenlinnaan Linnankadulle.

 

Uusi lapsi kasvatiksi          

Kun pojat oli saatu aikuiseksi – nuorinkin Harri oli jo 29-vuotias – ilmaantui uusi huolenpitoa tarvitseva. Emilin Frithiof-veljen ja Bilga Järnefeltin Taina-tytär jäi vuonna 1922 täysorvoksi ilman yhtään sisarta tai veljeä. Hildur, joka silloin oli jo 64-vuotias, otti hänet hoivaan kotiinsa, virallinen holhoussopimus 24/3 1922. Lisäkuluja koitui, Fammun kassakirjassa tammikuulta 1923 “Tainas bröllopsdrägt 350 mk" [€ 117:-], - kauden menoeristä suurin vuokraa lukuun ottamatta. Puku tarvittiin Artun ensimmäisiin häihin, jotka pidettiin kuukautta myöhemmin, Eva Anttila morsiamena.  Mutta pian 20-vuotias Taina on jo töissä ja maksaa Hildurille vuokraa ja talouskuluja. Kaukaisemmatkin sukulaistytöt saivat tarvittaessa tukea Fammulta, esimerkiksi Mirjam (avioiduttuaan Viitala) asui hänen luonaan useampaankin kertaan. 

 

Vuoden 1924 tilikirja

Tilimerkinnöstä saa oivan käsityksen elämänmenosta. Hildurin säilyneistä kirjanpidoista vuosi 1924 on tarkin. Silloin myös hänen käyttövaransa olivat suurimmat, Lindebo-osakkeiden myynnistä vuoden 1924 mittaan kertyi tuloja 25.000:- (Puuhuvila Villa Lindebon rakensi 1901 suurliikemies ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Arvid Lind Oulunkylään 1901. Hänen huhutaan muun muassa omistaneen Katajanokalla kokonaisen korttelin. Kuitenkin hänen laajat liiketoimensa romahtivat 1920-luvun lopulla, - Lind itse myös. Hildur oli kuitenkin ymmärtänyt myydä osakkeensa jo 1924. Oulunkylän yhteiskoulu toimi rakennuksessa 32 vuotta, sitten siellä oli Suomen Taiteilijaseuran taiteilijakoti. Kaunis puuhuvila purettiin vasta 1960-luvun puolivälissä pois Hankkijan pääkonttorin tieltä.  Arvidin Maj-vaimo testamenttasi suuren summan rahaa Sibelius Akatemialle, siitä sai alkunsa Maj Lind -pianokilpailu.)

                      Hildur oli jo 66-vuotias, mutta yhä töissä Kullervossa. Kuukausipalkka oli 1450 mk (nykyrahassa € 510), ylitöistä pari satasta päälle. Kaksi vuotta myöhemmin 1800 mk. Eläkettä Emil-puolison jälkeen kahdesti vuodessa à 1000 mk. Tarkkana oli rahan kanssa oltava, mutta sen taidonhan Fammu osasi.  

                      Hildur piti alivuokralaisia saaden heiltä yhteensä 800 mk/kk. Huoneita oli kolme + keittiö (92 neliötä). Oman vuokransa hän sai näin maksettua, seuraa oli, mutta ei juurikaan rauhaa. Yksi alivuokralaisista oli holhokki Taina Brummer. Hänen vuokraosuutensa oli 200 mk / kk, mutta oli mukana myös huushollikuluissa, esimerkiksi toukokuussa hän maksoi vuokran lisäksi 325:25 ynnä puhelimen käytöstä 12:-. Toisistakin alivuokralaisista jotkut osallistuivat ajoittain pienemmillä summilla taloudenpitoon,

                      Tainan lisäksi Hildur sai lapsiltaan satunnaisesti hiukka lisää. Tammikuussa kirjattiin Reinolta huoneesta ja ylläpidosta 348:99 [!] ja maaliskuussa Reino maksoi velkansa takaisin 1350:- "Valio skåp etc 1280:-" Harrylta korkoja helmikuussa 62:50 ja samoihin aikoihin Mirjam Brummer vuokraa 135 + hushållet 190:-  Muita tuloja vuoden mittaan: Einar Bertula maksoi velkansa 2400:- + korot 93:-. Vuokratuloja Lindebosta tammi-toukokuussa 500:- / kk. Weilin&Göös osakkeista  heinäkuussa 400:-.

                      Menot on merkitty pikkutarkasti. Hildurin koko huoneiston vuokra 825 mk / kk. Päivittäisiä huushollikuluja (ruoka ym) ei kirjattu, mutta Tainan osuuden perusteella Hildurilta talouteen kului arviolta ainakin saman verran kuin vuokraan. Muita rahareikiä: sähkö vuoden mittaan 377 mk, halkoja kolmasti à 240 mk. Puhelinkulut jopa 492 mk, juoruten kontakteista, kuten vaatimattomat, mutta lukuisat kukkatervehdykset tutuille 120 mk.  Tammikuussa syntymäpäivätarjoilu työtovereille 63:25.

                      Matkakuluja: raitiovaunuliput 10 mk /kk, asuihan Hildur Katajanokalla. Junamatkoja Malmille (Lindebo) à 3:50. Kaksi junamatkaa kesällä à 22:- (ynnä kerran heinäkuun helteellä  II lk:n lisämaksu 11:-), kantajille yhteensä 12:-, sekä "Riihimäki kaffe 2:50". Junamatkat jatkuivat laivalla, kummallekin päivälle kirjattu "ångbåtsbillet 18:-" Taksikuluja ei ole. 

                      Helmi- ja maaliskuussa maksoi Hildur Olga-sisareltaan saamaansa lainaa takaisin kahdesti à 1000 mk. Kevätpuolella oli Lindebosta vielä vuokramenoa 200 mk / kk. Sen myytyään kykeni hän lyhentämään oman asuntonsa velkaa 3000 markalla. Ja lahjoittamaan peräti 500 mk Oulunkylän suomalaisen [!] kansakoulun kannatusyhdistykselle. Hyväntekeväisyyttä Hildur harrasti pieniin tuloihinsa nähden merkittävästi, kyseisenä vuonna Karjalaisten lasten koulutukseen, Matilda Wreden säätiölle, Pelastusarmeijalle, Lotta Svärdille ja Suomen Suojelusliitolle, Kodittomien Suoja -liikkeelle, Sotilaskoti-toiminnalle sekä tietenkin säätiölle Hildur Brummer - Christian Sibelius.  Pieniä, mutta usein toistuvia olivat arpaostot, kannatuksen, varmaankaan ei voitojen vuoksi. 

                      Sairauskuluja vähän, vuoden mittaan kirjattu vain 54 mk sekä hammaslääkärillä käynti 76 mk. (Mutta jo kaksi vuotta myöhemmin lääkäri- ja lääkekuluja jo 1930 mk)

                      Vaatemenot sangen vaatimattomat. Toki kevään tullessa Hildurkin paranteli garderopiaan: huhtikuussa "tyg till min brokiga klänning 82:50 och bomullsvantar 15:- ",  toukokuussa "min sommarkläde 300:- + strumpor till den 24:- " sekä "mitt hushållsförkläde" 45:- Ompelijalle 73 mk. Kengistä vain yksi merkintä koko vuodelta "skorep. 9:-" helmikuussa.

                      "Hyra för damsugare 6 mk" kuukausittain. Syksyn alkaessa sohva uusittava 290 mk. 

                      Kirjamenoista ei ole merkintöjä, luukuunottamatta muutamaa kirjalahjaa muille (tekijöinä mm. Tyyne Salminen, Johannes Linnankoski). Tammikuussa kaksi aikakauslehtitilausta: Naisten Ääni ja Suomen Nainen, 2x20 mk (vuonna 1926 Suomen Sairaanhoitajalehti 80 mk). Merkintä "H:bladet 1:-" vain kahdesti vuoden mittaan. Tuskin Fammu maailman menosta kiinnostuneena selvisi ilman päivittäisiä uutisia, arvattavasti lapset kustansivat vuositilauksen.  Tyytyikö Hildur vain lainaamaan kirjoja, tuskin. Ote kirjestä Kirstille 1930 Ami-tädin luota Hämeenlinnasta: "Me luemme usein pari kolme tuntia päivässä". Kuolinpesästä on minulle Arttu-isän kautta siirtynyt vain vanhoja, Hämeenlinnan aikaisia teoksia, loput varmaan kiinnostavampina joutuneet muualle.  (Kirjoilla on kohtalonsa: Löysin pienen pienen 6x5 cm, harvinaisen lastenkirjan Tänkespråk vuodelta 1851, Cygnaeuksenkadun antikvariaatista 130 vuotta myöhemmin -nimiösivulla omistajannimi Jenny Nordensvan, - nyt kohde on tallella Hildur Nordensvan / Brummer -arkistossa.) 

                      Lahjoja Hildur jakoi - muulloinkin kuin jouluna - avokätisesti lastensa perheille ja vieraammillekin, vuonna 1924 tilikirjan mukaan yhteensä 1527 mk (nykyrahassa € 537). Kullervo-vakuutusyhtiön mittava joululahjaraha 1200 mk auttoi. Vuonna 1926 joululahjaongelman rationaalinen ratkaisu: kymmenen Valtion arpaa, à 100 mk, tasapuolisesti kaikille lapsille ja heidän puolisoilleen (Valion vaimoa lukuunottamatta) sekä edesmenneen Aili-tyttären kolmelle lapselle.

                      Veroja vuoden 1924 mittaan 2321 mk. 

 

Poimintoja veroilmoituksesta koskien vuotta 1925  

Rahapalkka 20.880, tulot yhteensä 31.483 (2624 mk / kk, joka rahanarvon muuntimen mukaan vastasi nykypäivänä € 912 / kk)

Omaisuus: Asunto Skatuddsgatan 4, 12 kpl, Weilin & Göös 2 kpl, Kansallispankki 6 kpl, premieobligationeja 6 kpl

Lainat: yhdelle pojalleni 5500, toiselle 12.000, Oulunkylän Suom. Seuralle 20.000, yksityishenkilöille 15.000 + 6000 + 1500 mk. Säästötilillä 2182 mk.

 

Huolenpitoa Valion ja Artun perheistä

Fammu oli jatkuvasti kirje- ja tapaamisyhteydessä lapsiinsa ja heidän perheisiinsä. Lapsilleen hän oli Mamma, lapsenlapsille Fammu tai Mummo. Elina-miniä otsikoi varhaisen kirjeensä ”Rakas Mamma”, mutta ymmärsi kohta siirtyä käyttämään puhuttelua ”Rakas Täti”. 

                       Aina ei kanssakäyminen kaikkien lasten ja miniöitten kanssa ollut auvoista. Eräässä kirjeessä heinäkuussa 1914 Hildur arvioi Valion mielitiettyä Ingrid (Inkeri) Laaksosta puuskahtaen lopuksi ”Oj, Oj! Små barn och små sorger. Stora barn och stora, stora sorger!”  Valion kohtaloksi muodostuikin olla puskurimuurina vahvatahtoisen äitinsä ja tasapainottoman vaimonsa välillä. Säilyneestä kirjemäärästä ja kirjeiden pituudesta päätellen tuntuu siltä, että veljeksistä juuri Valio eniten on tarvinnut äitiään. Yhteys oli pidettävä salassa, Mamman postikin kouluosoitteeseen. Valiolla oli, etenkin alkuaikoina, jatkuva rahapula. Mamma auttoi. Valio, joka toimittuaan pienpalkkaisena luonnonhistorian ja maantieteen opettajana Pieksämäen yhteiskoulussa viisi vuotta, kirjoittaa keväällä 1919: ”Mamman olisi todella aika kiinnittää kaikki huomio itseensä ja päinvastoin saada tukea lapsiltaan. Siksi minun on niin vaikea olla vastaanottajan asemassa… Niin sellaistahan se elämä tahtoo minulla olla vastamäkeen ponnistelemista… Fyysisesti sitä, kiitos Luojan, on oltu kutakuinkin terveitä, paitsi Inkeriä, joka ylenmääräisistä ponnisteluista lasten hoidossa ja talouden järjestelyssä on aivan loppuun kulunut.” Jumiutunut tilanne Fammun ja Inkeri-miniän välillä kesti tiettävästi loppuun asti pari vuosikymmentä. Valion kirje, kirjoitettu yliopiston kirjaston lukusalissa 7. XI -28:”Kannan kiveä sydämelläni ja kukaan ei siitä voi sitä ottaa pois. Suurina juhlapäivinä, jotka muistuttavat omaisten keskeisestä rakkaudesta tuo kivi painaa kaksin kerroin… Koetan salaa istuttaa lapsiin sitä hyvää, mitä minulla on annettavana, ja tiedän kyllä, että lasten turmeltumattomissa sydämissä asuu lämmin tunne Mummoa kohtaan, vaikka he eivät voi sitä esiintuoda.”  (Myöhemmin 1930 kyselee Hildur Kirstille lähettämässään kirjeessä Marjatan koulun postiosoitetta!)

                      Vuonna 1919 Valio jättää opettajaviran Pieksämäellä saatuaan Yliopiston eläintieteellisen museon amanuenssin toimen ja lisäksi koulutunteja Helsingistä, vakinaisemmin vuodesta 1922 Helsingin Koelyseossa. Vuonna 1931 Valio valitaan Korkeasaaren intendentiksi. Tästä Reino kirjoitti Mammalle hieman sarkastiseen tyyliinsä: ”Familjen tyckes ej vara riktigt trakterad däröver. Inkeri lär ha emot att Valio förlorar största delen av sin härliga pedagogsommar och att hon då är tvungen att allena med barnen vistas på landet. Marjatta grälar över att hon ej får bo i staden, det måste sannerligen vara en artig kavaljer som ids traska ända till Högholmen i snöslasket”. Museoamanuenssin virka vaati paljon aikaa, olihan Valio pitkään yleisen museon ainoa amanuenssi. Täysi ihme on, että Valio kaiken keskellä ehti ja jaksoi valmistella väitöskirjaansakin. Vuoden 1934 äitienpäivän kukkatervehdyksessä Mammalle: ”Olen ollut koko kevään niin ankarasti sidottu – tuskin 10 minuutin joutilasta aikaa.” Filosofian tohtoriksi Valio väitteli Helsingin yliopistossa vielä samana vuonna, aiheena jyrsijöiden hampaiden mikroskooppinen rakenne. 

                      Mitä Arttuun tulee, Hildur sai huomata 1920-luvun mittaan, ettei Arthur luomallaan uralla tulisi epäonnistumaan. Ensimmäisen Pariisin matkan Arttu teki osin äitinsä rahoituksen  turvin. Juuri ennen matkaa lähetetyssä kirjeessä Fammu kertoo ottaneensa pojalleen matkavakuutuksen. Kirjeen mukana oli Pariisin vaaroista kertova lehtileike! Syyskuulta 1925 on tallella Hildurin kirje Arthurille: ”Det är ömöjligt för mig att i dag komma till Stenmans palats [Taideteollisuusyhdistyksen 50-vuotisnäyttely, Arttu näyttelytoimikunnassa ja kunniakomiteassa]  jag känner mig i dag mer än mycket deprimerad och vill därför inte visa mig bland högtidsmänniskor. Tack för att du ville gifva mig den hedern, tack, tack kära Arthur.” Maaliskuussa 1931 Fammu Arthurille: ”Tack så hjärtligt för Domus [Artun toimittama kulttuuripoliittinen taidelehti, yhä tänä päivänä arvostettu]. Det blir ju för Eder vardera en skatt, förvara till kommande tider för barn och barnbarn.” 

                      Arttuakin rahapula ajoittain piinasi. Elokuussa 1927 Artun jouduttua auton yliajamaksi, avusti Fammu häntä 6405 markalla, summa vastasi Hildurin kolmen kuukauden palkkaa. Rahankäyttöä koskevia neuvoja Hildur runsaasti jakoi. Arthurille: ”Om man köper allt vad man ser, får man nog sälja allt vad man har.” Hildur piti pennintarkkaa kirjanpitoa ja toivoi sitä myös kasvateiltaan, - osin turhaan. Taina joutuikin kirjoittamaan: ”postimaksuista minun on mahdoton selittää, sillä minulla ei ole niistä aavistustakaan.”

                      Hildurin mieltä hämmensi varmaan myös Arthurin ensimmäisen avioliiton, Eva Anttilan kanssa solmitun, pikainen purkautuminen. Uuteen vaimoon, Eva Martioon hän kuitenkin suhtautui kohta suopeasti, joskin hiukan huolekkaasti. Eva-äitini sai juuri ennen syntymääni Fammulta kirjeen, siitä otteita: ”Saat pienen ihmisolennon, joka eniten kaipaa juuri sinua ja sinun hellää huolenpitoasi. Joudut myös enemmän kodin emännäksi. Koita nyt heti alusta hyvin hallita palvelijaasi. Häntä myös hallita rakkaudella… Oletko saanut paljon valmiiksi uudelle tulokkaalle. Jos vähänkin olet huolissasi siitä saatko kaikki valmiiksi, niin kirjoita tai soita heti.” (Eva-äitini oli syntyessäni jo 30-vuotias, isäni 40 vuotta!). Maaliskuun 12. p:nä 1931, päivää jälkeen syntymäni Fammu kirjoittaa Arthurille: ”Du som är vän av det traditionella låter Mamma nu genest veta, att hos Reino finns den kristningsskolt, som jag i tiden lagade åt Aili, och i vilken Ni alla mina egna barn, ävens om alla Ailis, alla Reinos och alla Harrys barn blivit kristnade. Reino tycker, att den kann bevaras som relik som han en gång uttryckte sig.”

                      Huomionarvoista on, että Hildur muisti aina lähettää terveisiä myös perheemme kotihengettärille, nimeltä mainiten. Kulumerkinnät vuoden 1932 joulun tienoilta, jota hän vietti Artun ja Evan luona, kertoo monista lahjoista, ei ainoastaan ”pikku Pojulle” (eli 1v 9kk ikäiselle Markukselle) ”skor 25:-, housut 30:-, muki 3:-, ihopaita 8:- ym.”, vaan myös Pia-kotiapulaiselle ”sukat 20:-, rukkaset 8:-”. Ilmeisesti Arthurille ”Uuno Kailas Runoja 75:-”. Lahjalla muisti Fammu jopa Artun anoppia ja lankoa. 

                      Joululta 1934 (vain puoli vuotta ennen poismenoa) on tallella Hildurin lahjoituskirje ”Markus Aaron Christian Brummerille” koskien Weilin&Göösin osakekirjaa. Tuntien pappenheimilaisensa kirje päättyy: ”Mutta osakekirjaa ette saa pantata, muistakaa että se on pikku Markuksen ihka oma, muistoksi Fammulta”. (Tahto toteutui, vuosien mittaan saamani osake monistui ja tuotti kipeästi kaipaamani tuloa aina vuoteen 1970 asti, jolloin luovuin periaatesyystä siitä yhtiön siirtyessä Amer-Tupakalle. Osakeluettelosta silloin havaitsin, että Weilin&Göös oli ollut melko harvan suuromistajan käsissä, silmiinpistävänä poikkeuksena Hildurin lastenlasten yksittäisosakkeet.)

                      Artusta tuli Suomen taideteollisuuden tulisielu. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että sukututkimus (antiikkikeräilyn ohella) oli Artun intohimo 1920/1930-luvuilta alkaen. Toki kiinnostus Brummer-suvun menneisyyteen oli herännyt jo aiemmin, tallella on Emilin ja hänen Vendla-tätinsä 1800/1900 lukujen vaihteessa piirtämä sukupuu sekä vihkonen: ”Brummer-suku koonnut Reino Emil Brummer ym. Janakkalan Toivolassa 1907. Tätä vihkosta koeteltakoon niin visusti kuin mahdollista … älköön sitä sellaisessa paikassa säilytettäkö, jossa se on jossain määrin kulumiselle altis.” Sittemmin Arttu kohisti Brummer-suvun menneisyyden selvittämiseen kaiken tieteellisen intonsa ja tarkkuutensa. Tutkimalla geneologioita ja arkistoja mm. Riian Ritarihuoneella ja Ruotsin sota-arkistossa ja lähettämällä kirkonkirjakyselyitä monille kymmenille seurakuntapapeille, saavutti Arttu erittäin merkittäviä tuloksia koskien Brummer-suvun menneisyyttä. Muun muassa hän sai valmiiksi juuri ennen sotia sukupuun satoine lehtineen. Yli metrin suuruinen piirros vaurioitui pahoin Helsingin pommituksessa, mutta onneksi ei tuhoutunut - tiedot olen sittemmin visusti tallettanut sähköiseen muotoon omine lisäyksineni.  (Artun lapsuuden aikaiset paperit ovat Hildur-arkistossa, myöhemmät Aalto Yliopiston Arttu Brummer-arkistossa.)   

                      [Merkilliset ovat kohtalon tiet. Muutama vuosikymmen sitten huomasin kirjakaupassa upean valokuvateoksen, tekijänä arktisten seutujen kuvaajana maailmankuulu Fred Bruemmer. Hänen valokuvakorttejaankin on ollut myynnissä Luontokaupassa, onpa hänestä meilläkin julkaistu artikkeli (Puhuu jääkarhujen kanssa, Valitut Palat, helmikuu 2000 s.106-112). Friedrich Brümmer (Fred Bruemmer) syntyi Riiassa 1929. Hän joutui 15-vuotiaana Stalinin työleirille. Säilyi hengissä ihmeen kaupalla aniharvan joukossa, uskomattoman eloonjäämistaistelunsa hän on kuvannut kirjassaan Survival : a refugee life (2005). Päätyi lopulta monen monien vaiheitten jälkeen Kanadaan. Koska hän Googlessa An interview with Fred Bruemmer vaikutti hämmästyttävästi tutun näköiseltä mitä ulkonäköön kuin elekieleen tulee, rohkenin lopulta tiedustella sukulaisuuttamme. Vastauskirjeessä hän kertoi vanhemmistaan. He löytyivät Arttu-isäni sukuluettelosta, Fred ei, koska hän nuorimpana ei ollut vielä syntynyt isäni tehdessä sukututkimusta Riiassa. 

                      Saksalaisissa sukututkijoissa Fredin ja minun kautta heräsi kiinnostus, olivathan he kymmenisen vuotta aikaisemmin julkaisseet lähes satasivuisen Brummmer-matrikkelin sarjassa Genealogisches Handbuch der Baltischen Ritterschaften. Mukana Georg Jean Brummerin kaikki jälkeläiset aina nykypäivän, ns. Hiiskulan Brummereihin asti. Mutta tiedot Georgin kahden nuoremman veljen jälkeläisistä puuttuvat tyystin, matrikkelissa vain  merkintä ”Matis. Henrik?” ja Aron Gotthard?”. Tämä sitäkin oudompaa, koska Wilhelm Brummer, Georgin nykyjälkeläinen, toimi siihen aikaan Ritarihuoneemme arkistossa, jossa (samoin kuin Googlessa) on lähettämäni tarkka sukuselvitys Matthiaksen ja Aronin  jälkeläisistä. 

                      Hiiskulan Brummereiden kantaisästä Georgista on Handbuchissa (S. 174) kirjaus: Georg (Jürgen) Johann, * ... (vor 1698), † ... ...1756, auf Vesijako, Ksp. Padasjoki, Kgl. schwed. Fähnrich im Nyland InfRgt. (1713). Tiedetään erään Georg Brummer -vänrikin asuneen Espoon [!] Rödskogissa 1713, hän pakeni Ruotsiin palatakseen vasta 1721. Brummer-nimisiä oli Suomenlahden rannikkoseudulla, Georg-etunimi.siellä yleisenä.  Tämä Espoon Georg-vänrikki on eri henkilö (katso Carpelan 1937) kuin Matthiaksen ja Aronin veli, Padasjoen Hornien tallimestari Georg Jean  (*1685 †1754). Georg Jean -nimi löytyy Padasjoen rippikirjoista yhdessä Ebba-nimen kanssa.

                      Koko Suomi oli venäläisten miehittämä Isonvihan aikaan 1713-1721. Ebban isä, sekä nuoremmat veljet Matthias ja Aron olivat vetäytyneet Ruotsin joukkojen mukana taistelemaan Norjan tuntureilla (Arttu Brummer: Polvi polvelta vuotanut veri. Uusi Suomi 6.I.1942). Ebban esikoinen syntyi 1718 ja seuraavatkin kaksi ennen vuotta 1722. Miten Ruotsin armeijan vänrikki olisi voinut olla Padasjoella Hornien Nyystölän kartanon mailla Ebballe lapsia tekemässä isonvihan aikana? Ebba-vaimon varhaisen kuoleman jälkeisestä asiakirjasta on perheestä merkintä: "i ett så uselt tillstånd, att han som sitter med 9 st. moderlösa barn, har ej mera tillgå än knappt rocken på livet och en gammal häst", - eivätpä Hornit näytä huolehtineet. Padasjoen naapurikunnan Akaan kirkonkirjoista on merkintä "Stallmstr Georg Jean Brummer, begräbnis 24.2.1754".

                Toimitin Saksaan Arttu-isäni ja oman aineiston. Sikäläinen genealogi, paroni Peter v.  Manteuffel innostui siinä määrin, että ryhtyi vihjeitteni mukaan itsekin etsimään Brummereita suomalaisista kirkonkirjoista. Työ saatiin päätökseen muutama vuosi sitten ja nyt odotellaan julkaisemista kyseisessä sarjassa.]

 

Fammun vanhuudenpäivät

Eläkkeelle Kullervon tilastonlaskijan virasta Hildur siirtyi vasta 71-vuotiaana 1.X.1929. Viimeinen palkka syyskuussa 1929 oli 1795 mk (nykyarvoksi muunnettuna 602 €). Eläkekirjan mukaan eläke oli 666:65 (nykyrahassa 224 €) kuukaudessa.

                      Vuonna 1930 Hildur vietti kesää Mäntyniemessä (Sammatin Leikkiläsä, nykyään Lohjan kaupunkia) Reinon perheen läheisyydesä. Elokuulta 16.päivältä on HIldurin Mäntyniemessä päiväämä kirje Kirstille "Kiitos olostasi. Jäi niin paljon hauskoja muistoja. Kirsti kyllä tietää että yksi suuri ikävä muisto jäi pysyväksi. Mutta koetan voittaa sitäkin Jumala avulla (kaksi kuukautta aikaisemmin Hildur kirjoitti: "tänään läksivät Valiolaiset")... Ja näköala minun verandasta on niin kerrassaan sievä... Kahden viikon perästä jätetään Mäntynientä täydellisesti täksi vuodeksi. Elkää nyt vaan tuulisena päivänä menkö Lupi Lootalla, elämä on kallis."  [Lupi-Loota on Reinon rakentama moottorivene]. Hildurissa roijahti rakennusinto, maaliskuulta 1931 on tallella kirjeluonnos rakennusmestari K. A. Alénille: ”5330 mk tehtynä laudoista”, mutta puoli vuotta myöhemmin syyskuun 15. pnä on Hildurin laskelma (piirroksineen) ”riihen hirsistä tehtynä, 4.505 mk”. 

                       Toukokuussa 1931 Hildur kirjoittaa Mäntyniemestä Arthurille maanitellen häntä vuokraamaan kesäasunnon läheisestä maalaistalosta: ”Jag skulle riktig, riktigt gärna vilja välkomna Eva och lilla Markus och Kerttu [kotiapulainen] med på kirkkokahvee och skulle de få enkel middag då också…en fiskare lovar mig gädda och abborre… skulle vara icke så litet hälsosamma för Evas nerver.” Hildurin almanakassa toukokuu 1931:n kohdalla on monta sivua käsittävä lista ”Tilattavaksi Mäntyniemeen: 10 kg kristallisokeria, 5 kg palasokeria, 10 kg karkeita vehnäjauhoja, 2 kg kaurasuurimoita, 2 pak kahvia n:o 16, kanki palasaippuaa, 1 kg pöytävoita, 2 kg margariiniä, ost, siirappia, silliä ym ym”

                      Kirje Kirstille 10.4.33: "Täältä Toivolasta aijon jo toukokuun alussa lähteä Sammattiin mökilleni, ennenkuin se on täysin luovutettu Eva-tädille... [Reinon Evalle]. Syyskuussa tyhjennän sitä tykkänään." Kävi niin kuin usein, Mäntyniemen rakentaminen oli tullut kovin kalliiksi. Kirjeessä (Arthurille?) Fammu puuskahtaa: ”Tuleehan tästä kaikki kaikesta hyvin lähelle 5.000.  Se on miinus perinnössä Teille jokaiselle. Ja siihen Reino saa tyytyä, hänhän ei ole ainoa perillinen, senkin jo olen sanonut hänelle.” Marraskuussa 1931 Hildur kirjeessään Arthur-pojalleen joutuu toteamaan: ”Tuon kuluneen vuoden suuren rahatappion vuoksi olen vanhoilla päivilläni saanut niin paljon rahahuolia eikä minulla ole omaa kotia. Joululahjoja ei nyt tule, - paitsi hyvin vähän.”

                       Hildur oli vuodesta toiseen avokätinen ja avarasydäminen lainojen antaja, ei ainoastaan omille lapsilleen, vaan myös vieraammillekin. Vuotta 1930 koskevan veroilmoituksen mukaan hänelle olivat velkaa: omat pojat 5500+10000+22000, vävy 9300 ja useita vieraita (useimmiten hekin korotta) 1000+500+1500+8700. Yhteensä 58.500 mk (nykyrahassa 23.000 €). Hildurin säästötilillä oli vain 5277 mk. Ilmeisesti osaa veloista ei koskaan maksettu takaisin.

                      Fammun viimeiset elinvuodet näyttävät taloudellisesti olleen onnettomat, huolia täynnä. Olen löytänyt Diakonissalaitoksen myönteisen vastauskirjeen (1930) Hildurin kyselyyn hoitopaikasta laitoksen vanhainkodissa. Aie ei kuitenkaan toteutunut.  Kesäkuun alusta 1930 alkaen Katajanokan asunto oli kokonaan poisvuokrattuna (tuloa 1400 / kk).  Hildur joutui aloittamaan kiertelevän elämän. Aluksi Hämeenlinnassa. Osoitteita: c/o Ami Schulman (Hämeenlinna, Linnankatu 4 tai 23 (1930-1932), c/o Ossian-veljen poika Einar Nordensvan (Toivola Janakkalan Vähikkälässä, 1930-1933), Laivastonkatu 6 A (1932), c/o Reino Brummer (Sammatti Mäntyniemi 1930-1934), c/o Taina Myntti (Iisalmi 1930, 1933), c/o Arttu Brummer (Lönnrotink 22, 1933), Tuutuniemi (mm. 1934). Paljon Fammu asui Harrin ja Elinan kotona (Turuntie 31 A), sinne ovat Fammun 75-vuotispäivänä saamat onnentoivotuksetkin osoitettu. Säilyneen pankkikuitin mukaan helmikuun 29.pnä 1932 neiti O. Nordensvan talletti rva Hildur Brummerin säästötilille 501:50 mk.

                      Kotiinsa Luotsikatu 8 / Katajanokankatu 4 saattoi Hildur palata vasta kolmen vuoden perästä. Vuodelta 1933 on tallella Hildurin kirje rakennusmestari Alénille, siinä Hildur ehdottaa kodin remontoimista (vuokralaisten jäljiltä). Lokakuussa 1933 on Hildur kirjoittanut lyijykynällä, jo vuosikymmeniä aieimmin Aili-tyttären puhtaaksi kirjoittaman Hildur-rahaston sääntöjen tyhjälle kääntöpuolelle, huolissaan: ”Aj, aj du kära lilla Aili, skulle du kunna veta huru oerhördt din mamma saknat dig dessa tider, jag får ju ingen reda i mina hemförhållanden numera, just nu då jag ändthligen åter fått ett eget hem dock just nu utan någon riktig hemkänsla. O, Gud varför skall jag nu åter hava detta. Blir det då aldrig någon ända på penningetrassel i mitt hem - på rediga, rätta förhållanden. Jag kan ju ej köra ut fr. Heikkinen, men jag orkar icke längre. Jag är snart fullt lamslagen. Vart skall ja få henne.” Ruokittavia alivuokralaisia oli jälleen pakko pitää, keväällä 1934 

 

     

 

Hildurin ja Emilin pojat: Arttu, Harri, Reino, Valio (Kuva H. Iffland 1933)

 

             Jälkikasvua eli  serkukset: Tytti, Heidi, Reijo, Kaiju, Henry, Mauri, Kirsti, Markus, Erkki 

Kuvasta puuttuu Reinon Leila (tuskin syntynyt), Valion lapset Marjatta, Osmo ja Eero

 sekä lapsena kuolleet Ailin "Pikku Klaus" ja Harrin "Pikku Matti".

(Kuvausaika ja kuvaaja kuten yllä)

 

                   

on Hildur merkinnyt almanakkaansa kuukausittain ”Ilmi bet.hyra 150, mat 122:50, bad 6:-, Iri bet. hyra 150:-, mat 122:50, bad 3:-, fru Rasmussen betalt hyran 225:-. "

                      Vuoden 1935 alussa Hildur pyytää nuorempaa Olga-sisartaan (”Moster Olli”), josta hän nuoruudessaan oli huolehtinut, tulemaan hänen kanssa yhdessä asumaan.  Koko aikuiselämän yksin asuneen sisaren vastaus (14.II.35) oli realistinen, mutta tyly: ”Vi två systrar äro så olika, har olika åsikter i de viktigaste livsfrågorna, att vi tyvärr icke kunna bo tillsammans”. Näin vain neljä kuukautta ennen Hildur-sisaren kuolemaa. 

                      Fammun vanhoilla päivillään laajalti nauttimaa arvostusta osoittaa muun muassa se, että hänet kelpuutettiin harvojen naisten joukossa Aikalaiskirjaan 1934 (nykyisin Kuka kukin on). Täyttäessään 75 vuotta hän sai runsaasti huomionosoituksia: yli 60 sähkösanomaa ynnä muuta tervehdystä, niistä 60 % suomenkielisiä, 40 % ruotsinkielisiä, on talletettu Hildur Nordensvan/ Brummer -arkistoon. 

 

Fammun kuolema

                      Fammu menehtyi kesäkuun viimeisenä päivänä 1935, isäni kertoman mukaan tuskalliseen kurkkusyöpään. Loppuun asti Hildur jaksoi olla kiinnostunut kanssaihmisistään. Sitä todistaa muiden muassa kirjailija Eino Railon kirje Hildur-tädille, päivätty vain kahdeksan päivää ennen tämän poismenoa: ”Hyvä Täti…Olen kovin liikutettu ja yllätetty siitä, että jaksatte, kuten Valio kertoi, vaikeasta sairaudestanne huolimatta ajatella muita, vieläpä niin verraten vieraita henkilöitä kun minua, ja toivoa heille menestystä.” Fammun myötäeloa kuvaa myös hänen jäämistöstään löytämäni kirjekuori, jonka päällä Hildurin käsialalla”små tal på gravar”, kuoressa yhdeksän Hildurin hautajaispuhetta vuosilta 1914-1927.

                      Ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteivät lapset olisi suuresti kunnioittaneet ja arvostaneet Hildur-äitiään. Kuolinvuoteellaan Reino sanoi Harri-veljelle: ”Jos minussa on jotain suurta, on se äidistäni, sillä vasta nyt täysin käsitän, että jos kaikki Suomen naiset olisivat kuin Hildur Brummer, olisi Suomi voimakas ja suuri.”

                      Ote isäni puheesta äitinsä haudan äärellä: "Työtaakka, joka näin joutui vainajalle olisi kenties useita katkeroittanut, hänessä tätä tunnetta oli korkeintain vasta vanhoilla päivillä, vasta kun voimat alkoivat loppua. Nuo nuoruuden kokemukset olisivat saattaneet polttaa jonkun toisen tuhkaksi, vainajaa ne vain jalostivat ja herättivät luonteen pohjalle lämpimän halun lievittää kanssaihmisten kärsimyksiä. Varmaan on moni lämminsydäminen kanssaihmisiään suuremmillakin summilla auttanut, ei tuskin kukaan näin vähäisin taloudellisin edellytyksin. Hän oli aina valmis antamaan kristillisen lesken roponsa”.

                      Lopuksi ote Fammun testamenttikirjeestä ”Avattava kuolemani jälkeen, heti. Jag skriver nu några rader till Eder kära, kära barn. Endast Gud vet huru varmt jag älskat Eder alla, och huru helt jag förlåtit allt som någongång varit att förlåta. Endast Gud vet huru innerligt gladt jag arbetat och strävat och också försakat under tider Ni behövde ett stöd i Eder mor… Livet är så kort. Kära, älskade gossar Varen trogna Edra varmaste impulser!... Optimist var jag i grund... Jag trodde så godt om alla människor tills de själva fråntogo mig denna ljuvliga, härrliga föreställning. Men det som ingen kunnat beröva mig, det är den oskattbara egenskapen, att helt kunna förlåta lidna förolämpningar; och med denna av Gud mig förlånade livsgåvan går jag i graven. Och jag tror att Guds dom över mig skall bliva: hon har älskat mycket, henne skall mycket bliva förlåtet.”

                      Fammun testamenttikirjeen viime sanat ovat suomea: ”Rakastakaa toisianne sydämenne pohjasta, rakkaat lapset ja lapsenlapset!” 

 

 

 

 

 

 

                      

 

Olga-sisar ("Olli-täti") muisteli Hildur-sisartaan: "Voisi kirjoittaa kokonaisen paksun teoksen hänestä, jos vain kykenisi siihen. Hän ei totisesti kätkenyt leiviskäänsä maahan. Miten kösittämättömän paljon hän ehtikään elämässään! Hän oli jättiläinen, me muut pieniä kääpiöitä."

 

 

                         

 

 

Fammun arkku Hietaniemen uudessa kappelissa 

(Arttu Brummer: somistus ja ylempi kuva. H. Iffland: alempi kuva)

 

                                   

                                

                                    

 

 

HILDUR NORDENSVAN    ∞  EMIL BRUMMER

 

Aili Brummer ∞ Kaarlo Brummer   

                      Erkki ∞1 Kerttu Brummer                                              ∞2 Kerttu Rinne

                                           Tuija & Marjukka

                      KIrsti & Kaarina ("Kaiju")                                               

                                                       ottolapset Aili & Kirsti  & Leena

                      Klaus

 

Reino  Brummer ∞ Eva Snellman 

                      Henry  ∞1 Leila Hiisi                                                                            ∞2 Ilona Koskinen

                            Lauri ("Bruno") & Simo & Mikko & Eeva-Kaarina & Yrjö & Otso                Arto & Tea

                                             

                      Heidi

                      Reijo  ∞1 Eira Lipponen                 ∞2 Eira Murtolehto                                 

                                           Pia                                       Reija & Tanja     

                      Leila ∞ Kyösti Räsänen

                                           Simo & Petri

 

Valio Korvenkontio ∞ Inkeri Laaksonen

                      Marjatta (lopulta Brummer) ∞1 Aulis Rankka                           ∞2 Per Persson

                                                                                                             Patrik B. & Annika B. & Ellika P.

                      Osmo ∞ Helena Wirkkala 

                                           Leena-Maija ("Maissi") K. & Matti K. & Pekka B. 

                      Eero ∞ Aino Torikka

                                           Simo & Jaakko

                                           

Arttu Brummer-Korvenkontio ∞1 Eva Anttila       ∞2 Eva Martio

                                           Markus ∞1 Raija Koskimies ∞2 Maija Suomalainen ∞3 Lea Ikonen 

                                                               Maaria & Henrikki    Marko     Helena & Margareta ("Nanna")

                                           

Harri Parmala ∞ Elina Vallinen

                      Tytti              ∞ Aarne KIvi

                                           Martti & Pentti & Eero & Tapio & Kaarina

                      Mauri            ∞1 Maija Kataja                                       ∞2 Aulikki Pulliainen

                                           Simo-Pekka & Veli-Matti

                      Harri-Aatos ("Pikku Matti")

                                 Juhani ("Jukka") (ottolapsi)

 

Martti Brummer

 

Lapsena kuolleet petiitillä

Serkkujen lapsista vain etunimi, lapsenlapsia ei lueteltu