FAMMUNI HILDUR NORDENSVAN / BRUMMER Piirtoja Osa I (Hämeenlinna)
FAMMUNI HILDUR NORDENSVAN / BRUMMER
Piirtoja hänen maailmastaan. Osa I (Hämeenlinna)
Saatesanat
Laadin esityksen Fammusta sukujuhlaamme varten toukokuussa 2012. Sen jälkeen olen sitä perin pohjin muuttanut, lisäillyt ja tarkentanut sitä mukaa kun arkistostani on löytynyt uutta aineistoa. Kertomus on tummentunut, olen nähnyt oikeaksi tuoda esiin myös ristiriitoja, sellaisina kuin ne kirjeitten valossa tulevat esille. Eräitä kaikkein kipeimpiä kohtia ja siteerauksia olen kuitenkin vältellyt.
Nyt tässä on uusintalaitos (enemmin kuvitettu) aikaisemmasta jutelmastani "Fammuni Hildur Brummer ja hänen perheensä". Uusi tekstini on täydentävää, muutamin kohdin korjaavaakin, kuten Magnus-isän viime vaiheet. Lisäksi toisin kuin aiemmin kerrottiin, Hildur-Säätiön siemen kylvettiin Helena-äidin muistolle vain vuosi jälkeen kuoleman 1901
Olin Fammun kuollessa 4v 3kk, joten muistikuvani hänestä ovat luonnollisesti hyvin epäselviä, ainakin osa niistä perustuu valokuviin. Minulla on kuitenkin ollut käytettävissäni ainutkertaisen laaja aineisto, jonka isäni pelasti Fammun kuolinpesästä. Ihmeitten kautta se on säilynyt läpi monien myllerrysten, niiden joukossa kotimme hajoaminen vuoden 1944 suurpommituksessa. Fammu näyttää tallettaneen huolellisesti kaikki tärkeät paperit - myös Emil-puolisolleen kuuluneet - kuten myös lastensa kirjeet, vieläpä heidän toisilleen lähettämät niin kauan kuin he olivat Mamman siipien suojassa.
Aineistossa on kuitenkin kaksi suurta puutetta. Ensiksikin näemme vain kuun valaistun puolen, Fammun lähettämät kirjeet puuttuvat, lukuun ottamatta muutamia, lähinnä isäni saamia. Ynnä kahdeksan kirjettä Kirstile 1929-1934 (Lenna Holopaiselta). Mikäli Fammun kirjeitä (ja muutakin aineistoa) on muissa perhearkistoissa yhä tallella, olisi tärkeätä saada ne liitettyä nykykokonaisuuteen, ainakin edes kopioina. Hildur Nordensvan/Brummerin jäämistö -kokoelmani käsittää - osa vain käyntikortteina - 160 nimeä, joista Nordensvaneja 36, Brummereita hiukan enemmänkin. Toistaiseksi tutkimatta on toistasataa Hildurin ystävättäriltä etenkin nuoruusvuosina saamaa ruosinkielistä kirjettä. Olen ne Lea-vaimoni kanssa järjestänyt lähettäjän mukaisesti. Tämä on ollut monesti salapoliisityötä. Kuoret puuttuvat ja kirjeet ovat lähes aina allekirjoitettu pelkällä etu- tai kutsumanimellä. Kiitos Lean on lähes kaikki kirjeet ja kortit saatu identifioitua, apuna päiväykset ja asiasisältö, joita on verrattu sukumatrikkelin tietoihin, sekä käsialat.
Koska Fammun tallentama (paikoin joillakin myöhemmilläkin täydentämäni) aineisto kattaa koskemaan myös hänen lapsiaan hänen elinaikanaan sekä muutakin Hildurin elämänpiirin liittyvää, olen jutelmani nimennyt uudestaan. Aineistoni on tarkoitus saattaa julkiseen arkistoon nimellä Hildur Nordensvan / Brummer'in (1858-1935) jälkeenjättämiä papereita, jotta kuka tahansa pääsisi sitä tutkimaan. Omat voimani ovat jo vähäiset, joten jaksan postittaa tämän uusimman painoksen vain harvalle. Siitä huolimatta juttuni on vapaasti kaikkien sukulaisten käytettävissä ja toivonkin että sitä jaettaisiin laajalti aikaisempia korvaamaan.
Tämä tarina on tarkoitus viedä verkoon "Blogi Brummer-Korvenkontio, Markus / Arttu"
Tykkitiellä Tapiolassa 1. pnä syyskuuta 2022
Markus Brummer-Korvenkontio, viimeisenä elossa Hildurin 15 lapsenlapsesta
PS. Aivan äskettäin olen saanut Leena Brummerilta (aviossa Holopainen) Kaijun arkistomateriaalia, kuten Kaijun kirjaamia Olga-sisaren muisteluksia Hildurista. Tämä aineisto on monin paikoin kirkastanut, jopa muuttanut mielikuviani, etenkin HIdurin isää koskevia. Olgan muistelmat sain aikoinaan kopioda Huvilakadun Alopaeuksilta, muuttoni jälkeen ne valitettavasti ovat löytymättömissäni autotallini syöverissä.
Fammu, äitini ja minä Tuutuniemessä Pälkäneellä kesällä 1934, vajaa vuosi ennen Hildurin kuolemaa
Syntyi 16. tammikuuta 1858 Janakkalassa Konttilan kartanossa Nordensvan-sukuun. Menehtyi 30. kesäkuuta 1935 77-vuotiaana Helsingissä.
Fammun jäämistössä on pieni paperista repäisty lappunen, allekirjoituksena hänen käsialallaan Heide, reunaan Arttu-isäni kirjoittanut: Hildur Brummer käytti salanimeä eli lempinimeä Heide.Itse en kuitenkaan ole havainnut tätä nimeä jälkeen jääneessä aineistossa. Sen sijaan niissä esiintyy parikin kertaa Fammun toinen etunimi Helena muodossa Helene. Toisaalta Hildurin äidin etunimi näyttää vaihtelevan Helenesta Helenaan.
Kettunen-Alopaeus-Nordensvan-suku
Nordensvan-suvun kantaisänä pidetään talonpoika Tuomas Kettusta Kerimäen Naukkarilan kylässä 1500-luvun puolivälissä. Sukupolvien myötä opintien auetessa nimi muuttui Kettusesta Kettuniukseksi, sitten Alopaeukseksi (alopex = kettu). Hildurin isoisän isä Johan Alopaeus oli Uudenmaan ja Hämeen lääninkamreeri. Ansioistaan rahakirstun vartijana Kustaa III aateloi hänet vuonna 1772 jolloin Alopaeus-nimi muuttui Nordensvaniksi (velipuoli oli Cygnaeus, cygnus = joutsen). Fammu ja hänen silloiset lähisukulaisensa kirjoittivat sukunimensä yksinkertaisella v:llä. Myös sen aikainen lehdistö käytti v:tä, nykyään suvun keskuudessa näyttää vakiintuneen w-käyttö. Löytämässäni Hildurin äidin käyntikortissa on kirjoituskirjaimin Helene Nordenswan, född Forssman, mutta lehdessä kuolinilmoituksessa Helena Nordensvan, född Forsman.
Nordensvan-suku on introdusoitu Suomen Ritarihuoneeseen (n:o 157) sekä myös Ruotsin Ritarihuoneeseen (n:o 2114). Vaakunakentässä on sinisellä pohjalla hopeinen rahakammion avain ja kaksi hopeataaleria.
Alopaeus (Alopeus) on ollut eräs maamme vaikuttavimpia sukuja. Todellinen salaneuvos David Alopaeus (1769-1831) toimi 1700/1800-lukujen vaihteessa Venäjän hovista käsin. Hän on eräs kaikkien aikojen maineikkaimpia suomalaissyntyisiä diplomaatteja. Muun muassa hän toimi jonkin aikaa Saksan ja Ranskan rajalla Lothringenissa (Lorraine) alueen korkeimpana käskynhaltijana, varakuninkaaksi kutsuttuna. David allekirjoitti Venäjän edustajana Haminan rauhansopimuksen ja sen jälkeen huolehti tarkoin siitä, että Wiipurin lääni, joka oli ollut osa Venäjää, liitettiin Ruotsilta vallattuun Suomeen eikä sitä jätetty osaksi Venäjää. Wienin kongressissa David sai tehtäväkseen suorittaa Preussin ja vastaperustetun Puolan kuningaskunnan välisen rajankäynnin ja hänet ylennettiin kreiviksi. David kuoli 62-vuotiaana Berliinissä. (Davidista tarkemmin E. Tuomas-Kettunen: Keisarin omapäinen suomalainen, WSOY 1990).
Haminan rauhansopimuksen allekirjoitukset. Alhaalla oikealla D. Alopaeus.
Davidin 21 vuotta vanhempi veli kreivi Maximilian von Alopaeus (1748-1822) syntyi hänkin Viipurissa ja opiskeli Turussa. Venäjän suurlähettiläs Ruotsin hovissa. Oli Preussin kuninkaan Fredrik Wilhelm III:n vaikutusvaltainen uskottu ystävä, joutui Napoleonin vaatimuksesta luopumaan Berliinin lähettilään toimestaan.
Pari Alopaeusta on toiminut Porvoon piispana, useampikin tuomiorovastina. Magnus ja Ulriikka Alopaeuksen perheessä kasvoi Henrik Gabriel Porthan jäätyään 8-vuotiaana täysorvoksi. Alopaeus-sukua ei ole introdusoitu Suomen ritarihuoneeseen.
Hildurin isoisä Gustaf Nordensvan perusti Janakkalaan Tervakosken paperitehtaan 1818. Siitä tuli kohta perustamisen jälkeen yksi Suomen parhaiten menestyvistä yrityksistä, henkilöstöpolitiikkakin siellä oli esimerkillistä. Johdettuaan tehdasta 22 vuotta Gustaf luopui siitä Hildurin sedän Georg Nordensvanin hyväksi. Georg perusti lisäksi Hämeenlinnaan kustantamon, kirjapainon ja kirjakaupankin. Julkaisi muun muassa suosittua Kuva-aapista ja sai sangen tuottavana pidetyn Almanakan yksinoikeuden. Valitettavasti Georgista ei ollut liikemieheksi – megalomaaniset ideat liitelivät aina kaukana taloudellisten resurssien edellä. Georg menetti vajaassa parissa kymmenessä vuodessa koko omaisuutensa, Tervakosken tehtaan ja kustantamon, kirjakaupan.Sitten hän pestautui kruununvuodeksi 1850. Sitäkään ei voida pitää onnistuneena, ennen pitkää omat ja julkiset varat menivät sekaisin. Wiborgs Tidning 1868 tiesi kertoa, että Helsingissä pistäytynyt kruununvouti Georg Nordensvan (61v) oli eräänä iltana ilmaantunut poliisin pakeille kertoellen, että hänet oli illalla Nikolainkadulla lyöty tajuttomaksi ja ryöstetty 19.000 markkaa (nykyarvo € 96.000), joka summa sattui olemaan mukana - silminnäkijöitä ei ollut, eikä rosvoja saatikka rahaa saatu jäljitettyä. Kuusi vuotta myöhemmin eivät selittelyt enää riittäneet. Georg hukkui juhannuksena 1874 Vanajaveteen jättäen jälkeensä nykyrahassa laskettuna € 134.000 vajauksen, - siihen aikaan valtava summa. Näin mies, joka kantoi vaakunakilvessään rahanvartijan tunnuksia. Uskomaton tarina, mutta valitettavasti tosi.
Hildurin äidinpuoleiset isovanhemmat: senaatin esittelijäsihteeri, laamanni Karl Samuel Forssman (1795-1852) ja Sofia Maria Ahrenberg (1796-1868). (Isäni teettämät kopiot J.E.Lindhin maalauksista.)
Hildurin vanhemmat ja lapsuus
Hildurin äiti oli Helene Forssman (Helena Forsman) (*31/7 1839 Helsinki, † 27/3 1900 Hämeenlinna). Olga-tyttären mukaan äiti kohtasi 15-vuotiaana Magnuksen isosisko Louise Forssmanin häissä ollessaan morsiusneitona. Häitä vietiin tasan vuoden perästä maaliskuun 1.pnä 1856, Helene vasta 16-vuotias.
Hildurin isä Magnus Nordensvan sekä äiti Helene (f. Forssman), sylissä Hildur?
Kapteeni Magnus Nordensvan (*3/3 1820 Janakkala, †14.11.1878 Hämeenlinna) oli Tervakosken paperitehtaan perustajan kamarineuvos Gustaf Georg Nordensvanin poika. Paperitehdas joutui 13-vuotta vanhemman veljen Gustafin haltuun, - sittemmin tuhoisin seurauksin. Magnukselle jäi sotilasura, hän astui 21-vuotiaana Venäjän sotaväkeen. Urhoollinen. Kerrotaan hänen kantaneen selässään taistelutanterelta haavoittuneen toverinsa (Simelius, sittemmin kenraali).
Tasan 9 kk 5 päivää häiden jälkeen syntyi esikoinen Arthur, sen jälkeen 11 kuukautta myöhemmin Hildur ja lopulta vielä kahdeksan lisää. Nuorimmainen lapsi tuli maailmaan kaksikymmentä vuotta häiden jälkeen, hän kuten edellinenkin kuoli jo lapsena. Perhe asui Janakkalan Konttilan kartanossa 1854-1870,.
Magnus-isä palveli ajoittain kaukana Kaukaasiassa asti. Sai eron ja kapteenin arvon 1868. Nälkävuosien jälkeen 1960-luvun lopulla joutui kartano vasaran alle. (Liekö Georg-veljen liiketoimilla osuutta). Edessä oli muutto Hämeenlinnaan. Koittivat kovat ajat. Kaijun kirjaamien Olga Nordensvanin muistojen mukaan "Hildur 17-vuotiaana ilmoitti lähtevänsä Helsinkiin työtä hakemaan, - isän mielestä ei sovi neidille, on parempi nähdä nälkää. Mutta Hildur sai kesäsijaisuuden. Matkusta, matkusta, isä itki. Kuukauden päästä Hildur lähetti 100 mk ja isä itki jälleen. Syksyllä Hildur palasi papan ja mamman tueksi ja pikkusisarustensa opettajaksi, Kiitos Hildurin pysyimme elossa." Lopulta pappa löysi työtä brännvinskontrollörinä Heinolassa.
Heinola-vuodet olivat hyvin raskasta aikaa. Lapsista kuoli "Saschu" 1875 kolmivuotiaana, Vuotta myöhemmin kuoli Hildurille sisaruksista rakkain ja tärkein isoveli Arthur 19-vuotianaa kadettina kärsittyään yli puoli vuotta vatsavaivoista. Viisi viikkoa myöhemmin menehtyi Hulda-sisar (17 v) Pietarissa, puoli vuotta myöhemmin "Niku" (1 v) Hollolassa. Lopulta 1880 kuoli Naema 13-vuotiaana, hänkin Pietarissa, jossa hän ja Olga-sisar olivat käyneet Smolnassa aatelistyttöjen koulua. Kaikkiaan viisi lasta viidessä vuodessa – kuudentena jo aikaisemmin vuonna 1868 kaksiviikkoisena kuollut Ossian (I). Surun määrää on mahdoton edes kuvitella. Vuonna 1877 perhe palasi Hämeenlinnaan. Jo täysinpalvellut isä hakeutui takaisi armeijaan, vapaaehtoisena Turkin sotaan, lvarmaan surua pakoo. Liikuttava on Lean löytämä Magnuksen viimeinen kirje Hildur-tyttärelle täynnä Helene-äidin kaitsemisohjeita. Siinä päiväys "utanför Silistria 23. Febr. 1878" (Silistra on nykyään Bulgariaa, joka silloin itsenäistyi). Magnus palasi sodasta kotiin Hämeenlinnaan ihmisrauniona ja kuoli siellä vain yhdeksän kuukautta myöhemmin.
Hildurin Helene-äiti eli perheelleen. Olgan mukaan oli ahkera, kutoi sukkia. Oli tyytyväinen, sanoi "Joka antaa, hän saa itse." Tänä ohje näkyy syöpyneen Hildurinkin mieleen. Helene eli aina vuoteen 1900 asti, mutta hänen mielenterveytensä oli vuosien mittaan pahoin järkkynyt. Hän joutuikin useaan otteeseen hoitoon Lapinlahden sairaalaan. Hildurille tyypillistä on, että hän aina kriisitilanteissa, sekä sisarusten ja isän että aviopuolison kuolemien jälkeen, pystyi ihmeellisesti kokoamaan itsensä ja selviytymään. Useimmat olisivat romahtaneet, Hildur ei.
Hildurin kirjeystävät
Hildurin varmaan paras ja pitkäaikaisin ystävä oli Alma Lovisa Sofia Schulman (1855-1943), Hildurin serkku. Tallella on Alma Schulmanin 73 kirjettä ja korttia Hildurille ja 3 Hildurin vanhemmille vuosilta 1874-1934. Hän oli vanhemman sukupolven hyvin tuntema ja rakastama ”Ami-täti” Hämeenlinnassa (minäkin muistan käynnin hänen luonaan). Arttu-isäni kirjeestä 25.10.1939: “Tänään olin Ami-tädillä. Hänen kotinsa tuntuu aina jotenkin miellyttävän, tuulahdus korkeammasta kadonneesta kulttuuriajasta.” Naimaton, Olga N:n tietämän mukaan rakastetun sairastuminen Saksassa oli estänyt suunnitellun avioliiton. Asui Linnakatu 23:ssa. Alman luona Hämeenlinnassa Hildurkin vietti pitkiä aikoja 1930-luvulla kulkurivuosinaan.
Kirjeitä on säilynyt (Hildurin huolellisesti niputtamina) myös Alman äidiltä Louise Schulmannilta ("Moster Louise") (1832-1914) 23 pitkää, päiväämätöntä kirjettä Hildurille. Sofie Forsmanilta (”Moster Sofie”, 1823-1903) 35 kirjettä Hildurille, sekä Anna Maria Bergrothilta (1847-≥1918) 30 kirjettä (Tammerfors 1874-1896) ja 2 korttia (Helsingfors 1896, 1919).
Hildur hakeutuu työelämään
Oppia Hildur ehti saada aluksi kotiopettajattarelta aatelistyttöjen tapaan, sitten koulussa Privat Fruntimmerskolan i Tavastehus. Siellä hän suoritti kaksi viimeistä luokkaa. 3.lk:n todistus keväältä 1873 on säilynyt, arvosanoina: 13 oppiainetta "berömliga" (kiitettävästi), yksi "fullst. nöjaktiga" (ämnesskrifning) ja yksi "nöjaktig" (sång). Näin vaikeana, huolien täyttämänä vuonna!. Lopuksi ruotsalaisessa yksityiskoulussa uskontoa, saksaa ja ranskaa arvosanoin "kiitettävästi". Fammulta haltuuni joutuneitten kirjojen joukossa on muun muassa Schilleriä alkukielellä sekä romaani Familjen Stark, jossa 16-vuotiaan Hildurin nimikirjoitus.
Olga-sisaren kertoman mukaan HIldur joutui jo 10-vuotiaana huolehtimaan pikku siaruksistaan. Isän kuollessa Hildur oli 20-vuotias ja äiti ajoittain sielullisesti sairas. Isän Georg-veljen suurkavallukset olivat tuiki pahoin mustanneet Nordensvan-nimeä, joka aikaisemmin oli ollut Hämeen arvostetuimpia ja tunnettu kautta koko Suomen. Isoveli Arthurin kuoltua, Hildur oli sisaruksista vanhin. Nuorempia Karl, Olga, Irene ("Jenny") ja Ossian [II]. Taloudellinen tilanne oli tuiki vaikea, apuna vain pieni apuraha Finska Militärens enka- och pupillkassasta (Finlands Allmänna Tidning # 215, 16.9.1880). Hildur päätti, että sisarussarjan muiden jäsenten tuli saada opiskella, heidän tuli saavuttaa se päämäärä ja työala, minne olivat aikoneet. Hildur itse keskittyi ansaitsemaan työllään kaikkien toimeentulon. Aikoinaan Karl kohosi everstiluutnantiksi, lopulta Turun palomestariksi, Olga (jonka muisteloita tässä on siteerattu) toimi koko ikänsä pankkivirkailijana KOP:in pääkonttorissa Helsingissä, Ossian, Hilduria 12 vuotta nuorempi, oli venäjän- ja englannin kielen lehtori ja lopulta rehtori Viipurissa. Jenny-sisaren kuraattoriksi hänen ollessa 31-vuotia määrättiin oikeuden päätöksellä Emil Brummer. Hildurille Jennystä oli kotiapua, kuvasta päätellen ainakin kesäisin Töyryniemessä.
Hildurin varsinainen työura alkoi 19-vuotiaana 1877 Valtion rautateiden tilastokonttorissa laskijana ja tarvittaessa nuoremman kirjanpitäjän viransijaisena. Seuraavina vuosina hän oli ajoittain työssä puhtaaksikirjoittajana Hämeen lääninhallituksessa. Siellä hänen kykynsä ja tunnollisuutensa todettiin pian, niinpä seuraavana vuonna avautui töitä lääninkamreerin apulaisena. Sitten Hildur nimitettiin lokakuussa 1883 25-vuotiaana lääninkirjuriksi. "NAINEN valittu lääninkirjurin virkaan" oli uutinen, josta kerrottiin kautta Suomen, ainakin seuraavissa sanomalehdissä: Helsingfors Dagblad, Morgonbadet, Nya Pressen, Åbo Tidning, Keski-Suomi, Ilmarinen, Aura, Rauman Lehti, varmaan vielä useammassa. Ennenkuulumatonta silloisissa oloissa. Vielä 15 vuotta myöhemmin Berliinin yliopiston rehtori kielsi naisia esitelmöimästä yliopiston tiloissa, - rehtorin nimi oli Brummer (liekö sukua?).
Avioiduttuaankin Hildur säilyneitten työtodistusten mukaan antoi ajoittain apuaan monilapsisen perheensä sallimissa rajoissa- Landeskamrerare: "i början af sitt äktenskap föreståt en landskontorists befattning till Maj månad slut år 1885". Hämeenlinnan Säästöpankin kamreeri: "vuosina 1886-1895 on Hildur Brummer ollut minulle avullinen tilikirjoja laatiessani".
Sulhanen
Kaijun muistiinmerkitsemän mukaan: "Mummo mahtoi olla ihmeellisen viehättävä nuorena, - hänellä oli 17 kosijaa. Mutta sitten tuli se oikea: Karl Emil Fabian luistellen Olga-siskon kanssa." Elokuun 16 pnä 1884 vietettiin 26-vuotiaan Hildurin ja häntä 10 vuotta vanhemman Karl Emil Fabian Brummerin häitä. (Hämäläinen #81, 8.10.1884).
Emil kuului siihen Brummer-suvun haaraan, jota ei ole introdusoitu aatelishuoneellemme. Vaakunakilvessä kolme kultaista kelloa sinisellä pohjalla. Emilin fil.kand-tutkinnon aineyhdistelmä oli klassiset kielet ja suomenkieli. Ensin mainittuja hän saamansa stipendin turvin opiskeli lukuvuonna 1882/83 myös Berliinissä ja Leipzigissa. Vuodesta 1877 alkaen neljännesvuosisadan ajan kuolemaansa asti hän toimi Hämeenlinnan (normaali)lyseon latinan kielen kollegana, lisäaineina suomen, ruotsin ja kreikan kielet. Oli myös Hämeenlinnan sunnuntaikoulun johtaja 18 vuotta sekä yksi Hämeenlinnan tyttökoulun jatko-opiston perustajista. Innokas sunnuntaimetsästäjä, toisaalta Hämeenlinnan Eläinsuojeluseuran jäsen. Metsästyskaudella lähes joka viikonloppu jahtimetsään lähtivät Brummer, Hellman, Tavaststjerna ja Bonsdorff. Muiksi opettajaystäviksi Arttu-isäni muistaa "Skrepa" Hårdin, piirustuksenopettaja Favorinin ja Bergin
Hildur ja Emil täydensivät toisiaan. Artun kirjallinen muistikuva "50-vuotispäivänä kiitos äidille etteivät koskaan ole riidelleet". Naimisiin mennessään Hildur ei ollut enää mikään tytönhupakko, eipä ollut ehtinyt olla aikaisemminkaan. Päättäväinen, tarmokas ja aloiterikas. Ja sellaista Brummer-suku tarvitsi. Olen saanut vaikutelman, että varhemmin, Matthias-kersantista alkaen ovat suvun jäsenet olleet rehellistä, uskotun tehtävänsä tunnollisesti hoitanutta alipäällystöä tai paikallispappeja. Mutta pyrkimystä olisi ehkä tarvittu joskus enemmän, heiltä näyttää puuttuneen terävien kyynärpäiden geeni.
Eivät toki Brummerit nynnyjäkään olleet, eivät ainakaan kaikki. Varmaan eniten historian kulkuun on vaikuttanut sukulainen (tosin hyvin kaukainen), kreivi Otto Friedrich Brummer (1690-1752), tulevan Venäjän keisari Pietari III:n kasvattaja, joka sadismillaan mursi tämän mielen. Nouti tälle morsiameksi saksalaisen 16-vuotiaan Sophie-prinsessan, joka sittemmin valtaan päästyään tuli tunnetuksi nimellä Katariina Suuri.
Emilin isä, Jyväskylän maalaisseurakunnan pappi, David Brummer oli kansalle mieleinen, myöhemmin lähes legenda. Hänestä, Taavetti Rumpertista kansa kertoili juttuja vielä sata vuotta myöhemmin (Onni A. A. Repo: Jyväskylän kunnan historia 1937, ss. 156-159). Valio-poika merkitsi vuonna 1937 muistiin herastuomari Oskar Riihimäen kuvauksen: "Pastori Brummer oli tuhottoman komea mies, kovin punakka ja harteikas. Kaljua päätä reunustivat valkeat, kiharat hapset. Oli komea kuin sotaherra. Ääni oli sellainen, ettei mokomaa. Kovin komeasti lauloi alttarilta. Oli myös lahjakas puhuja. Kovasti seurakunta pyyhkieli silmiään hänen saarnatessaan. 'Sanon minä, minä sanon', tuli saarnastuolista taajaan." A.M. Festén puolestaan kirjassaan (Koti, taide, vapaus 1925): "On lämmin kirkas sunnuntaiaamu. Melkeinpä mustanaan oli Jyväsjärvi pitkiä kirkkoveneitä... Mutta tuollapa jo näkyy Äijälän pappilan kirkkovene. Peräsimessä istuu David-eno... Ihanasti kajahti kirkkoherra David Brummerin messu. En eläissäni ole kuullut niin hopeakirkasta ja täyteläistä messuääntä. Ja tuon ihanan äänen olivat useat hänen pojistaan perineet".
Lapsia Davidille syntyi 15 (Robert-pikkuveljelle 16, isänpuoleisia serkkuja kaikkiaan 50). Davidin ensimmäisestä avioliitosta viisi lasta, jotka kaikki kuolivat vauvaiässä. Salaperäistä on, että heistä vain vanhin on ollut tiedossa, - saksalainen sukututkja paroni Peter v Manteuffel löysi muut neljä Asikkalan kirkonkirjasta (jota David itse piti). Heitä ei mainitse pappismatrikkeli eikä edes Arttu-isäni. Onko muisto häivytetty liian tuskallisena? Lasten äitikin kuoli vain 34-vuotiana. Davidin toinen vaimo Agatha Monthén synnytti kymmenen lasta, Emil heistä kolmas. Kuusi lapsista saavutti aikuisiän.
Emil oli Hämeenlinnan lyseon tukipylväitä, hänestä kertoilee Eino Leino Elämäni kuvakirjassa (1925, s.121-122): "Iso (Brummer) otti kirjan [Vänrikki Stoolin] käteensä, piti pienen taidepaussin, katsoa mulautti ympärilleen ja alkoi lukea, kiintyi lukemiseensa, unohti ympäristön, kadotti ajan ja paikan käsityksen. Pojilla oli hauskaa sillä välin. Eikä kukaan huomannut, että hänen silmänsä jälleen olivat seivästyneet luokkaan noitten pelottavien sankalasien ylitse. Turha tuhlata päärlyjä sioille, hän sanoi mitä syvimmällä loukkaantumisella. Nousi ja lähti ja jätti jälkeensä mielialan miehestä, joka ei voinut kunnioittaan meitä muulla kuin syövyttävimmällä ylenkatseella." Hugo Suolahti puolestaan muistelee latinan opettajaansa (Hämeenlinnan normaalilyseo 1873-1887-1913): "Brummerilla oli kookas vartalo, korkea päälaki ja säännölliset, vakavat ja rauhalliset kasvojen piirteet. Tuon kuvan taustaksi kokonainen lauma pieniä miehenalkuja, tuskin voi ajatella epäkiitollisempaa auditoriota sille, jonka tehtävänä on opettaa 'urosten kieltä, puhdasäänistä kuin miekkojen kalske'. Raskaana lepää Jupiterin viha Brummerin päällä eikä kumma, että kärsivällisyys joskus katkeaa ja pieni väki saa kuulla kunniansa. Mutta siitä ei kanneta kaunaa. Brummeriin ei yleensä pahastuta. Hänen vakavalla ja jylhällä äänellä lausutut arvostelunsa ja mainesanansa ovat vapaat kaikesta ilkeydestä ja pistämisenhalusta; ne ovat vain ilmauksia siitä suorasukaisuudesta, joka hänen rehelliselle, pohjaltaan leikkiin taipuvalle ja lempeälle luoteelleen oli ominaista. Kun oppilaat sitten pystyivät syventymään antiikin kirjailijoiden hengenmaailmaan, otti toinen opettaja johdon ja Brummer sai taas aloittaa alusta. Niin kuluivat vanhan alkeisopettajan vuodet ja voimat. Varmaankin kaikki hänen entiset oppilaansa lämpimin mielin muistelevat vanhaa latinanopettajaansa oikeana nazarealaisena, jonka sydämessä ei mitään vilppiä asunut."
Emilin veljen Frans Ferdinand Brummerin (kirjailijanimimerkki -r -r) kerrotaan olleen syrjäänvetäytyvä. Hänestä muistokirjoituksessa: "Helläsydäminen, hienotunteinen ja liiallisuuteen saakka vaatimaton mies, joka ei milloinkaan voinut omaa etuansa valvoa, jonka vuoksi hän aina oli jotenkin tukalissa oloissa." (Tampereen Uutiset #164, 27.10.1893).
Miltä Emil ja Hildur näyttivät?
Hildur oli (passitietojen mukaan) 170 cm pitkä, tukka tumma, silmät siniset. Veli-Matti Parmalalla on Hildurin ja Emilin keski-iän muotokuvat (kopiot lähetetty aikoinaan sähköpostissa suvun jäsenille). Huoneeni seinällä on Rudolf Koivun öljyvärein maalaama muotokuva 72-vuotiaasta Hildurista ja suurikokoinen valokuvataulu Emilistä. Hildur Nordensvan/Brummer -arkistossa on kummastakin valokuvia, kuten joistakin muistakin Nordensvan- ja Brummer-suvun jäsenistä.
Hildur oli sangen likinäköinen. Kirjeestä Emil-sulholle Tukholmasta pari kuukautta ennen häitä: "Oi armas Emil, vieläpä viikkoja ennen kuin saamme halata toisiamme. Minun pitää täällä [kieli muuttuu kesken lausetta helpommaksi] sköta mina ögon. Då min Farbror och Faster hörde af att jag aldrig gick någonstädes utan kikare, och hörde af mig närmare om min svagsynthet, rådde de mig att tala vid en skicklig ögonläkare här [i Stockholm]. Professor Rossander, dit jag då gick, lät mig att det var hög tid att jag på allvar skall med omsorg sköta mina ögon."
Emil oli isänsä Davidin tapaan komea. Hänet on helppo tunnistaa ryhmäkuvista, onhan hän muita päätä pitempi, lempinimeltään "Iso". Koulupojat päättelivät, että "Iso" on kalju, koska hänen päänsä yltää kasvuvyöhykkeen yläpuolelle. Liikanimeä eivät käyttäneet ainoastaan koulupojat, vaan monet ystävät "Min vän Iso" "Broder Iso", "Kära Iso" alkoivat kirjeet.
Hildurin ja Emilin lapset
Haltuuni on päätynyt Leena Holopaisen kautta kirja: "Modern, såsom sina döttrars och söners uppfostrarinna..." tekijänä saksalainen prof. H. Klencke (406 s, 1883), siinä on Hildurin päiväämätön omistajakirjaus.
Esikoinen Aili Maria syntyi heinäkuussa 1885 (ilmoitus: Helsingfors Dagblad # 196, 23.7.1885). Aili menehtyi vain 34-vuotiaana silloin kautta maailman raivonneeseen espanjantautiin (= influenssa A), saatuaan sitä ennen kaksi poikaa ja kaksi tytärtä pikkuserkkunsa Kaarlo Brummerin kanssa. Pojista toinen kuoli viisivuotiaana vain vajaat puoli vuotta äitinsä jälkeen, hänkin ilmeisesti espanjantautiin. Toisen pojista, Erkin vielä monet muistavat, samoin kuin sisaret Kirstin (Kisun) ja Kaarinan (Kaijun). Kaarlo-isä eli pitkään, vielä 20 vuotta lastensa tukena.
Hildurin ja Emilin viisi poikaa syntyivät kahden vuoden välein. Heistä viimeinen Martti Magnus Vilhelm kuoli jo 4-vuotiaana (kuolinilmoitus Hämeen Sanomat # 38, 2.4.1900). Veljekset Reino Emil, Valio Armas, Karl Arthur (Arttu) ja Harry (Harri) Axel Fredrik ehtivät paljon aikaansaada elämänsä aikana, vaikka he Harria lukuun ottamatta menehtyivät sydänkohtaukseen varhain, alle 60-vuoden iässä.
Kotikieli
Fammun äidinkieli oli ruotsi. Silti suomalaisuusaate eli voimakkaana perheessä. Fennofiliaa, mutta ei missään nimessä fennomaniaa, kieliriidat olivat kauhistus. Merkillepantavaa on, että Hildurin kirje ajalta juuri ennen häitä alkaa: ”Oma rakas Emilini! Etpä voi aavistaa kuinka iloiseksi luontoni kävi, kuin sain sinulta vastaanottaa suomeksi kirjoitetun kirjeen. Oi, jos voisin sinulle saman ilon tuottaa. Mutta ei, ei, jo kyllä huomanneet, että tällainen ilo ei ole perille saatettava, sillä jos joka sanassa löytyy virheitä, kirjeestä ei ole mitään.” Tästä lainauksesta on helppo huomata, että Hildur oli ylikriittinen kielitaitoaan väheksyessään. Kirjeen toisella sivulla suomi kuitenkin vaihtuu ruotsiksi. Vuodelta 1888 on lakkasinetöity virallinen todistus ”Hildur Brummer käyttää suomen kieltä sekä puheessa että kirjoituksessa esteettömästi ja täysin sujuvasti.”Hildur kirjoitti varsinkin myöhemmällä iällä sangen hyvää suomea.
Perheen esikoisen Ailin lapsuuden aikaisia kirjoja on käsiini päätynyt (Leena Holopaisen lähettämänä) kaksi, kumpikin ruotsinkieltä. Toisaalta Ailin Muisto-Kirjassa kiiltokuvineen ja värssyineen (±1895] ei ole sanakaan ruotsia.
Fammu kirjoitti pojalleen Arthurille ruotsiksi ja suomeksi, Kirstille 30-luvulls suomeksi, muiden lasten saamia kirjeitä ei ole käytettävissä. Miniöilleen suomeksi. Lapset vastasivat suomeksi, poikkeuksena Reino, joka näyttää vastanneen Mammalle ruotsiksi. Hildurin merkinnät muistikirjoissaan 1920-luvulla ovat vuoroin ruotsia, vuoroin (joskin harvemmin) suomea, elämänsä lopulla vuoden 1934 almanakassa omakätiset merkinnät useimmiten suomea. Virallisissa papereissa, kuten veroilmoituksissa hän käytti suomen kieltä etenkin myöhemmin.
Emil puolestaan sai ja kirjoitti sekä suomen- että ruotsinkielisiä kirjeitä. Hän opetti Hämeenlinnan normaalilyseon vuosikertomuksen 1879/80 mukaan latinan ohella ruotsiakin III ja IV luokalle, oppilaana muiden muassa J.K.J. (sittemmin Jean) Sibelius. Kotioloissa pöytäkielenä isäni muistelun mukaan oli usein ruotsi. Lapsille annettiin suomalaiset etunimet, - Arthuria lukuun ottamatta, mutta hänet ristittiinkin Hildurin nuorena edesmenneen vanhimman veljen kaimaksi (… har kallat efter den käraste bror). Arthur-nimeä Fammu elämänsä loppuun asti useimmiten käyttikin, vaikka muut kutsuivat jo Artuksi. Ote äidille kesällä 1909 lähetetystä kortista: ”Kiitokset Reinon kortista. Pyytäisin vain huomauttaa, että nimeni on Arttu.”
Muistokirjoituksessa mainitaan Hildur Brummerin koko toimintaa leimanneen lämmin rakkaus suomenkielistä sivistystä kohtaan, hänet olivat siihen sytyttäneet Agathon Meurmanin kirjoitukset.
Emilin sukulaiset näyttävät olleen suomenkielisiä ja -mielisiä. Varhaisena todisteena on Emilin sedän Robertin pastoraalitutkinnossa 1860 esittämistä painetuista teeseistä viimeinen (13.), se on poikkeuksellisesti suomen kieltä (teesit 1-10 olivat ruotsia, 11-12 latinaa): ”Näinä aikoina, koska suomalaisuutta yksin Yli-opistossakin harrastetaan, soisimme me, jotka jo kauvan olemme suomalaisia palvelleet ja suomen kieleen rakastuneet, että näitten papillisten tieto-aineitten keskustelemus käytettäisiin suloisella äitimme kielellä.”
Hildurin lasten suomenkielenmielisyys ilmeni sukunimen suomalaistamispuuhissa. Suoranainen joukkoliike oli vallannut monet 1906 J.W. Snellmanin syntymän satavuotispäivän kunniaksi. Jo sinä keväänä Aili kirjoittaa Arthurille: ”Jokos te tuumaatte meidän uutta nimeämme? Karhujako meistä tehdään vaiko Karhunpoikijako”. Korvenkontio-nimeä Aili käyttikin pari vuotta, mutta jo 1908 löysi puolisokseen pikkuserkkunsa Kaarlo Brummerin – ja näin oli palaaminen Brummeriksi. Veljet individualisteina eivät päätyneet yksimieliseen ratkaisuun. Reino ei muuttanut sukunimeään, Valio muutti Korvenkontioksi, Arttu häilyi kahden vaiheilla päätyen lopulta kompromissiin ja Harri, oltuaan kymmenen vuotta Korvenkontio, keksi lopulta sukunimekseen Parmala. (brummen / brumma saksan ja ruotsin kielessä kuvaavat sekä karhun mörinää että paarman surinaa.) Liekö Harri silloin halunnut pistoksillaan kuten puheillaankin havahduttaa suomalaisia kansallistuntoon. Parmala-nimen otti käyttöön myös sukulaistyttö Irma Brummer, sittemmin hänestä tuli Kastari avioliiton kautta. Osa Valio Korvenkontion jälkeläisistä on sittemmin hyödyntänyt Brummer-nimeä: Valion lapsenlapsesta Pekasta on tullut Marjatta-tätinsä tapaan Brummer, hänen taidekauppansa kantaa nimeä Brummer & Brummer ja hänen poikansa on nimetty Arttu Brummeriksi [!].
Koti Hämeenlinnassa
Perhe asui Linnankadulla (Arttu: ”Hätilän rouvan talo”). (Linnankatu 16:ssa on ns. Palanderin talo, joka nykyään on museoitu). (Tänä päivänä Sibeliuksenkatu, Sibeliukset asuivat lähellä, ehkäpä samassa korttelissa.). Viisi huonetta, keittiö ja eteinen. Huoneiston pohjapiirros on säilynyt poliisin kuulustelupöytäkirjoissa, koska naapurissa tapahtui kevättalvella 1892 Emilin kollegan Sainion vaimon tekemänä raaka myrkytysmurha. Siitä uutisoitiin kautta Suomen, jopa ulkomaitakin myöten. (Muun muassa Tampereen Uutiset #54, 8.4.1892 julkaisi sanatarkasti Emilin ja Hildurin repliikit poliisikuulustelussa).
Hämeenlinnan taksoituksen mukaan Emilin tulot näyttäisivät olleen melko hyvät. – mikäli oikein olen tulkinnut. Ainakin vuonna 1899, jolloin lehtitiedon mukaan hänelle määrättiin 32 verotusyksikköä, kun työmiehellä oli vain 1, suutarilla 2, vanginvartijalla 4, viinanpuhdistajalla 12, lääninvankilan tirehtöörillä 17, nimismiehellä 20 - everstiluutnantilla oli toki Emiliä enemmän, 45 yksikköä. (Hämäläinen #20, 3.3.1900).
Kaikesta huolimatta kodin irtaimisto oli hämmästyttävän vaatimatonta Emilin kuoltua tehdyn perunkirjoituksen mukaan. Poikien huoneessa oli vain kaksi sänkyä. Kaikki tavarat luetellaan huolellisesti: sinivalkoinen vanha ja vajaa serviisi, tusina kahvikuppeja, kaksi tusinaa juomalaseja, hopeisia ruokalusikoita vain kuusi, teelusikoita sentään 24, viisi kuparikastrullia, kolme messinkistä kynttiläjalkaa, jne sekä soutuvene, kalastusvälineitä (Emilin mieliharrastus kesäisin onkiminen pohjaongella) ynnä valokuvauskone. Arttu-isäni: "Kamera oli Emilin itsensä rakentama, - meidän laterna magicasta katosi linssi". Kaijun tietämän mukaan Emil oli kätevä myös puutöissä.
Pälkäneen Töyryniemen piha heinäkuussa 1899: Harry, Arthur, Valio, Reino, Martti, Aili. (Kuva Emil)
Toimintaa Hämeenlinnassa
Hildur oli vuodesta 1886 alkaen lähes kaksi vuosikymmentä Hämeenlinnan Rouvasväen Seuran sihteeri ja sittemmin kunniajäsen. Yhdistyksessä oli noin 70 jäsentä, mutta toiminta lepäsi 13-jäsenisen johtokunnan harteilla. Hildurin laatima toimintakuvaus on talletettu Hämeen lääninarkistoon. (Painetussa muodossa suomennettuna Tyko Hagman: Kunnallis-historiallinen kertomus Hämeenlinnan kaupungista, 1900, luettavissa myös Googlesta). Rouvasväen yhdistys oli Hämeenlinnan seuroista eräs merkittävimpiä. Päätarkoitus: Koulu köyhän kansanluokan tyttölapsia varten, opetusohjelma laaja aapisesta laskentoon ja maantietoon, - pienimmille oli hiekkalaatikko, johon piirtelemällä saattoi harjoitella kirjoittamista. Oppilaita parhaimmillaan toistasataa. Muuta toimintaa: hankittiin köyhille naisille työaineksia, joista valmistettiin köyhille oppilaille vaatteita ja kenkiä, pyrittiin valvomaan ja opastamaan köyhän kansan lasten kasvatusta ja perustettiin turvakoti huutolaislapsille. Kuvernööri Torsten Costiander: “Fru Hildur Brummers verksamhet såsom sekreterare i bestyrelsen för ett arbetshem åren 1890-1894”. Työkodissa lapsille opetettiin kaikenlaisia käsityötaitoja ja siellä he saivat ilmaisen ruuan. Aiemmin kadulla kuljeksineita lapsia kävi tässä kodissa puolensataa joka päivä, naapurikunnistakin, lopulta oli pakko rajoittaa kävijämäärää. Aikaansaatiin myös lastenseimi, jonne työssäkäyvät äidit saattoivat jättää lapsensa työpäivän ajaksi. Polttopuita ja joululahjoja jaettiin köyhille perheille. Perustettiin soppakeittola, köyhät saivat hyvää keittoruokaa 10 p litra. Kaiken tämän suurimuotoisen toiminnan rahoittaminen vaati erittäin aktiivista rahankeruuta, muun muassa järjestettiin lukuisia hyväntekeväisyystilaisuuksia iltamista puistojuhliin. Ajan mittaan työtä tukemaan saatiin mukaan Hämeenlinnan kaupunki ja Hämeenlinnan Säästöpankki. (Mainittakoon, että Pelastusarmeija rantautui Suomeen vasta muutamaa vuotta myöhemmin, vuonna 1889.)
Hildur oli myös Hämeenlinnan Marttayhdistyksen perustavan kokouksen kokoonkutsuja huhtikuussa 1899 ja ensimmäisen johtokunnan jäsen. (Y.S. Koskimies: Hämeenlinnan kaupungin historia 1875-1944, Karisto 1966). Helsinkiin samainen yhdistys oli syntynyt vain kaksi kuukautta varhemmin. Marttayhdistysten (ensinimenä Sivistystä koteihin) oli aluksi toimittava epävirallisesti, koska senaatti ei niiden isänmaallista henkeä peläten uskaltanut hyväksyä niille sääntöjä. Hildur oli myös puuhaamassa Hämeenlinnaan ensimmäistä yliopistoon johtavaa tyttöoppilaitosta ”Hämeenlinnan Suomalaisen Tyttökoulun Jatkoluokat”. Hildur-arkistossa on tallella K.E. Brummerin kirjeluonnos itse Keisarille ”että Hämeenlinnan Suomalaiset Jatkoluokille annettaisiin oikeus laskea oppilaitansa Yliopistoon”.
Koko Suomea kattava Konkordia-yhdistys perustettiin 1886, tehtävänään koota rahoja naisten stipendejä varten. Hämeenlinnassa sanomalehtiuutisen mukaan. ”Vuosikokouksen avasi puheenjohtaja rouva Hildur Brummer innostuneella puheella” (Hämäläinen #23, 20.3.1897, sittemmin toiminnasta Tampereen Uutiset #25, 15.2.1898; Päivälehti #10, 12.2.1901). Arttu-isäni muistopuheen mukaan Hildur toimi monta vuotta Hämeenlinna paikallisosaston puheenjohtajana. Kun Liitto sittemmin 1914 hajosi kahtia kieliriidan vuoksi, oli se Hildurille suuri järkytys, häneltä ei riittänyt sellaiseen ymmärrystä. Eikä Hildur liioin, vaikka kautta elämänsä ajoi naisten aseman parantamista, hyväksynyt naisasialiikkeiden fanaattisia periaatteita ja toimintamuotoja.
Hildur toimi auttajana hiljaisuudessakin, antoi lainojakin, etenkin nuorille opiskelijoille. Milloin hänen omat vähäiset varat eivät riittäneet, hän yllytti rikkaampia avustustyöhön.
Raskaina sortovuosina Hildur käytti paljon aikaansa järjestämällä maaseudulle kansalliseen itsetietosuuteen herättäviä paikallisia kylälukuseuroja.
Emil oli hengessä Hildurin linjoilla ja käytännössäkin. Esimerkiksi Hämäläinen #25, 28.3.1900 ”Esityslista H:linnan kaupungin valtuusmiesten kokouksessa maalisk. 30 p. 1900: Maisteri K. E. Brummerin y.m. pyyntö saada 2500 markkaa naissivistyksen edistämistä varten tänne perustettavien jatkoluokkien toimeenpanemiseen.” Muutenkin avioparilla näyttää olleen yhteisiä yhteiskunnallisia pyrkimyksiä: Hämäläinen #28 (8.4,1893): "Vaivaisjohtokuntaan valittiin maisteri Brummer”. Emil oli myös yksi allekirjoittajista lehti-ilmoituksessa, jolla koolle kutsuttiin saman mielisiä tavoitteena saada remuisat markkinajuhlat loppumaan. (Hämäläinen #99, 12.12.1884). Tärkeintä Hildurille oli kuitenkin mielenterveystyön edistäminen, siitä Piirtoja II:ssa. .
Brummerin perheen toiminta tunnettiin jopa ulkomaita myöten. Siitä todisteena on säilynyt kaunis joulukortti "Zarskoe-Selo 24.XII.1893 Die liebe u. würdige Familie Brümmer". Lähettäjä Amalie Schmieder, joka oli jo 1843 perustanut Brandenburgiin Schmieder-Haus'in turvapaikaksi kodittomille tytöille - laitos toimii yhä tänä päivänä lastentarhana.
1800-luvun viimeisenä vuonna Nikolai II:n helmikuun manifesti nostatti venäläisvihan, niin myös Emilin perheessä. Emilin ja Hildurin palava isänmaanrakkaus kannusti heitä toimimaan passiivisen vastarinnan riveissä. Arttu-isäni: ”Muistan vielä elävästi isäni yleensä rauhallisille kasvoille ilmestyneen leppymättömän vihan ilmeen, kun hän sai tiedon hänelle armollisesti suodusta venäläisestä kunniamerkistä. Muistan sen tinkimättömän kovuuden, jolla hän äidilleni ilmaisi, ettei aio koskaan ottaa sitä vastaan. … Kauan lepäsi kotimme yllä varsinkin lapsen mielikuvissa Siperian varjo… Kun yö saapui yli hiljaisen Hämeenlinnan…tarkasti suljettujen ikkunaverhojen suojassa levitettiin ”Vapaata Sanaa”… Santarmit mahdollisesti kuitenkin pääsivät jäljille, koska isäni kaivoi puukellarin pinojen alle kaksi rautaämpäriä täynnä salaisia papereita… Isäni sortui tämän jälkeen kuolinvuoteelleen. Liekö paperit puukellarin alla vielä nytkin?”. (Uusi Suomi 6.1.1942).
Perheenisä menehtyy
Kolme vuotta Hildurin äidin kuoleman jälkeen, Emil joulukuun alkupäivinä 1903 yllättäen sairastui keuhkokuumeeseen, johon hän, oltuaan jo paranemaan päin, menehtyi kaksi viikkoa myöhemmin (17.XII) vain 55-vuotiaana. (Kuolinilmoituksia: Päivälehti #295, 19.12.1903; Hufvudstadsbladet #342A, 19.12.1903. Muistokirjoitus: Päivälehti #295, 19.12.1903). Lapsista vanhin Aili oli tällöin 18-vuotias, nuorin Harry vasta 10-vuotias.
Fammu oli jättänyt lääninkirjurin viran, kun lapsia alkoi syntyä, hoitaakseen suurperhettään. Ei Emil perhettään tyhjän päälle jättänyt. varallisuutta perunkirjoituksen mukaan oli säästynyt kohtalaisesti: käteistä ja pankkitalletuksia [nykyarvoksi muutettuna] € 60.000 ja muutama pörssiosakekin. (Olikohan suunnitelmissa oman talon rakentaminen?). Keisarillinen Suomen Senaatti myönsi 26/4 1904 vainajan leskelle ja hänen alaikäisille ja turvattomille lapsilleen yhden ylimääräisen armonvuoden, - kahta vuotta oli anottu. Mutta varat sulivat nopeasti Helsingin muutossa ja lapsia kasvattaessa. Hildur-äiti sai olla tarkkana. Siitä enemmän Piirtoja II:ssa
Hildoin ja Emilin lapset Hämeenlinnassa: Arthur, Aili, Martti, Valio, Harry, Reino (Valokuva E. Stier)
JATKOA OSASSA II (Helsinki)
Kommentit
Lähetä kommentti